Valikko
Lapset liikkeelle ja menestystä huippu-urheiluun
Lasten fyysisen aktiivisuuden väheneminen ja huonokuntoisten määrän kasvu on hallinnut liikkumista käsittelevää julkista keskustelua. Samaan aikaan on puhuttu suomalaisen huippu-urheilun alennustilasta, ainakin jos tarkastelussa ovat olleet perinteiset yksilölajit. Näin talviolympialaisten kynnyksellä on hyvä pohtia, miten saisimme eheytettyä suomalaista liikunta- ja urheilukulttuuria kokonaisuudeksi, jossa lasten ja aikuisten harrasteliikunta, urheiluseuratyö ja huippu-urheilu tukisivat entistä paremmin toinen toisiaan.
Valtion liikuntaneuvosto julkisti muutama viikko sitten 5. ja 8. luokkalaisten nuorten fyysistä kuntoa mittaavien MOVE!-mittausten tulokset. Ajatellen tulevaisuutta ja suomalaisen yhteiskunnan kantokykyä tulokset olivat huolestuttavat. Toki nuorten joukossa on paljon huipputaitavia ja hyväkuntoisia liikuntaa monipuolisesti harrastavia lapsia, mutta mittausten perusteella yhä useampi lapsistamme on huonossa kunnossa. Ennen puhuttiin liikunnan harrastamisen polarisoitumisesta. Siis siitä, että harrastaminen painottuu ääripäihin – niihin jotka liikkuvat entistä enemmän ja niihin, jotka eivät liiku juuri lainkaan. Nyt näyttää, että tämä kehitys on pysähtynyt. Ainoastaan vähän liikkuvien määrä jatkaa kasvuaan paljon liikkuvien määrän pysyessä vakiona.
MOVE!-mittausten tuloksia tukevat monen käytännön työtä kouluissa ja urheiluseuroissa tekevän opettajan, ohjaajan ja valmentajan kokemukset. Lasten huono kunto on ennen kaikkea hyvinvointikysymys, mutta sillä on ulottuvuus myös koulumenestykseen, aikuisiän työtehoon, kansantalouteen, terveydenhuollon kuluihin ja – toden totta – myös huippu-urheilumenestykseen.
Kenen olisi nyt toimittava?
Kenen huolestuttavaan kehitykseen tulisi puuttua? Vastuun pallottelu kodin, koulun, liikuntajärjestöjen ja päättäjien välillä ei lopulta johda muuhun kuin sirpalemaiseen toimintaan ja omien asemien puolustamiseen. Omista siiloista katsottuna syyllinen on helppo nimetä muualta ja kuitata oma vastuu hoidetuksi. Näin toimien yksittäiset asiat voidaan saada kuntoon, mutta kokonaisuus jää edelleen hoitamatta ja tulokset jatkavat heikkenemistään. Sirpalemaisuus onkin leimannut suomalaista liikunnan ja urheilun järjestökenttää eivätkä koulu ja seuratoimintakaan ole löytäneet toisiaan. Seurauksena on kalliit järjestörakenteet, joita rahoitetaan yhä nousevilla perheiden maksamilla harrastemaksuilla. Lapsen ja perheiden arki on tiukasti aikataulutettua sukkulointia koulun ja harrastusten välillä.
Seurojen Palloliitto
Urheilujärjestöjä on viime vuosina fuusioitu kiivaasti yhteen. Vaikka paljon on tehty, on meillä Suomessa vielä valtava määrä erilaisia organisaatioita, joista jokainen painii samojen perusongelmien kanssa. Suomen Palloliitto on julkaissut kunnianhimoisen strategian, jonka tavoitteena on purkaa hallintorakenteita ja siirtää niistä miljoona euroa vuodessa sanan mukaisesti ruohonjuuritasolle teemalla jokaiselle lapselle osaava valmentaja.
Palloliitossa uskotaan, että seuratyön laadun parantuessa yhä useampi lapsi löytää futiskentälle ja myös pysyy siellä. Pelaajamäärien ja toiminnan laadun kasvun uskotaan karistavan suomalaisen jalkapallon selästä siellä yhä edelleen kummitteleva apina. Miesten A-maajoukkue halutaan arvokisoihin ja arvokisoissa halutaan myös menestyä. Kansainvälinen menestys loisi hypeä, jonka innostaisi lapsia ja meitä aikuisiakin liikkumaan. Koripallohan on jo tästä antanut esimakua. Susijengin menestys on täyttänyt koripalloseurojen treeniryhmiä.
Palloliiton linjaus on arvokas paitsi jalkapallon myös koko suomalaisen urheilun kannalta. Jo nyt jalkapallo on lasten suosituin urheilulaji ja suuri osa lapsista tulee urheiluseuratoimintaan mukaan nimenomaan jalkapalloseurojen kautta. Tähän kokonaisuuteen tulisi liittää kiinteästi vielä koulut mukaan, jotta lapsen arkirytmistä tulisi mahdollisimman mielekäs.
Urheiluakatemiat ovat tässä jo osin onnistuneet yläkouluissa ja toisella asteella. Akatemioiden tekemä työ on hyvä alku, mutta tulevaisuuteen katsoen koulun ja urheilujärjestöjen tulisi lyödä kättä yhteen yhä laajemmalla sektorilla ihan alakouluista alkaen. Näin loisimme liikunnan mahdollisuuksia kaikille suomalaisille lapsille. Lopputulema voisi olla aika komea. Suomalaiset olisivat 2020-luvulla maailman liikkuvin kansa ja Suomi Pohjoismaiden menestynein huippu-urheilumaa. Haluaisitko sinä olla mukana tässä kehityksessä?
Teksti: Simo Tarvonen
Kirjoittaja on Suomen Olympiakomitean Urheiluakatemiaohjelman ja Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian johtaja, joka on toiminut Mäkelänrinteen lukion urheilusta vastaavana apulaisrehtorina ja valmentajana eri lajeissa lähes 30-vuotta.