Valikko 5 / 2018

Seuratuet 2018 on julkaistu – ESLUn alueelle tukea 897 100 euroa

Vuoden 2018 seuratoiminnan kehittämistuet lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen julkaistiin huhtikuussa. Tukea myönnettiin lähes neljä miljoonaa euroa, josta 897 100 euroa myönnettiin ESLUn alueen seuroille. Avustukset myönnetään Veikkauksen tuotosta. Tukea myönnettiin yli neljällesadalle hankkeelle ja sitä saivat hakea liikuntaa tai urheilua järjestävät paikalliset yhdistykset.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Eurooppa, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon mukaan seuratuki on osoittautunut päteväksi keinoksi edistää liikunnan harrastusmahdollisuuksien yhdenvertaisuutta.

- Yli neljäsataa myönnettyä avustusta osoittaa, että seuroissa tehdään laajaa ja merkittävää työtä lasten ja nuorten liikunnan eteen. Haluamme avustuksilla tukea mahdollisuuksia osallistua liikuntaharrastuksiin. Harrastamisen hinta ei saa olla esteenä, ministeri Terho sanoo.

Avustuksia jaettiin yhteensä 403 hankkeelle. Niistä uusia kehittämishankkeita on 281 ja jatkohankkeita 122. Seurojen yhdessä toteuttamia hankkeita on 48. ESLUn alueella tukea myönnettiin 98 toimijalle yhteensä 897 100 euroa.

- Seuratuki tarjoaa seuroille oivan mahdollisuuden kehittää toimintaansa. Toivottavasti seuroissa saadut eurot saadaan sellaiseen käyttöön, että toimintaa voidaan kehittää pitkällä tähtäimellä eikä ainoastaan tuen aikana, sanoo ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman.

Seuratukea vuonna 2018 saavissa seuroissa harrastetaan kaikkiaan 84 eri lajia 115 eri kunnan alueella. Tuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Avustuskriteereissä on huomioitu harrastamisen hinta. Avustuksen ehtona on, että harrastamisen hinta lasten ja nuorten liikunnassa ei ylitä 50 euroa kuukaudessa.

Avustuksella edistetään valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen sisältyvää ministeriön strategista tavoitetta liikunnan aktiivisesta ja osallistavasta kansalaistoiminnasta, jossa painopisteenä ovat erityisesti lapset ja nuoret.

Lisätietoa seuratuesta ja myönnetyt avustukset 2018 löydät täältä.
 

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote

Juhana Särkelä

Viestinnän ja markkinoinnin suunnittelija