Valikko 7 / 2018

Jokaisella on oikeus urheilla ilman pelkoa

Urheiluministeri Sampo Terhon mukaan seksuaalinen häirintä urheilussa on valitettavasti ollut arka ja vaiettu ilmiö. Myöskään häirinnän laajuutta Suomessa ei tunneta. Tapausten julkituloa hankaloittaa se, että häirinnästä valituksen tehnyt urheilija kohtaa kielteisiä reaktioita, kuten vähättelyä.

Heinäkuussa Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) kertoi tiedotteessaan, että suomalaiset naisurheilijat ovat joutuneet vakavan seksuaalisen häirinnän kohteeksi korkeakouluopiskelijoiden EM-kisoissa Portugalissa. Elokuun alussa poliisi tiedotti käynnistäneensä asiasta tutkinnan (HS 8.8.).

- Urheilussa täytyy olla nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään ja epäasialliseen käytökseen. Jos tällaista toimintaa havaitaan, on siihen puututtava nopeasti ja määrätietoisesti. Jokaisella on oikeus urheilla ilman pelkoa tai ahdistusta, sanoo Terho. Yhdenkään urheilijan ura ei saa päättyä siksi, että he kokevat olonsa epämiellyttäväksi tai turvattomaksi. Häirinnästä kertomisen kynnys on saatava matalammaksi. Siksi ministeriö on päättänyt rahoittaa Väestöliiton uutta Et ole yksin -palvelua.

Et ole yksin -palvelun tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä ja häirintää urheilussa. Palvelu on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua. Matalan kynnyksen tukea saa palvelun verkkosivujen chatissä tai puhelimitse. Häirinnän kohteeksi joutuneiden ei tulisi kokea, että he jäävät yksin, ilman tukea ja apua.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on yhdessä Olympiakomitean ja Suomen urheilun eettisen keskuksen kanssa käynnistäneet liikuntajärjestöille suunnatun kyselyn, johon on sisällytetty kysymyksiä muun muassa järjestöjen toimista häirintätapauksissa. Lisäksi ministeriö rahoittaa seuratasolle suuntautuvaa aihetta koskevaa selvitystä, jonka toteuttaa Jyväskylän yliopisto yhteistyössä muun muassa SUEKin, Olympiakomitean ja Suomen Valmentajien kanssa.

- Ministeriössä on ryhdytty erilaisiin toimenpiteisiin häirintään puuttumiseksi. Myös liikunta- ja urheilusektorin tulee kehittää toimiaan tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tehtävänämme on luoda jokaiselle turvallinen liikuntatoimintakulttuuri, sanoo Terho. Muutoksen aikaansaamiseksi on myös äärimmäisen tärkeää, että asiasta keskustellaan. Vaatii rohkeutta kertoa tapahtuneista väärinkäytöksistä.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Et ole yksin

 

 

 

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija