Liikunta- ja urheilukaupunki Oslo – seuroilla iso rooli yhteisöllisyyden rakentajina

Vierailun perusteella Oslo vaikutti monipuoliselta liikuntakaupungilta, jossa tuetaan vahvasti liikunnan harrastamista erityisesti lasten ja nuorten parissa. Toiminnan kantavana ajatuksena tuntui olevan, että kun liikunta saadaan osaksi lasten ja nuorten arkipäivää, rakentuu siitä liikunnallinen elämäntapa myös aikuisuuteen.

Oslossa haasteet ovat hyvin samankaltaisia kuin ESLUn alueen isoissa kaupungeissa: asukasmäärä kasvaa, mutta vapaasta ja edullisesta rakennusalasta on puutetta. Kaupunginosat ovat väestön sosioekonomiselta statukselta hyvin heterogeenisiä. Tämä on tuonut hiihtomaana tunnetun Norjan liikunta- ja urheilumaailmaan uudenlaisia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia laajemman lajivalikoiman kautta. Kaupungin harrastetuin laji on edelleen jalkapallo (yli 100 kenttää), vaikka parkour, skeittaus ja muut organisoidun liikunnan ulkopuolella olevat lajit valtaavat tilaa ja harrastajia.

Liikuntapaikat Oslossa ovat pääosin kaupungin omistuksessa ja maksuttomia seuroille sekä alle 25-vuotiaille kuntalaisille, joille vapaita ilmaisvuoroja on tarjolla pitkin päivää. Käytännön liikuntatoiminnan ja paikallisen seurayhteistyön kaupunki on ulkoistanut Oslo Idrettskrets:lle (OI). Seuratoiminnan kehittämisen, seurojen toiminta- ja erityisavustusten sekä tila- ja harjoitusvuorojen jaon ohella OI tukee maahanmuuttajien kotoutumista ja vastaa olosuhteiden kehittämisestä, liikuntatoiminnasta yli 60-vuotiaille sekä vertaisohjaajatoiminnasta.

Vapaaehtoiset seuratoiminnan tukipilari  

Seuratoiminnalla on historiallisesti vahva asema Norjassa. Oslossa ja samalla OI:n jäsenenä on yhteensä 640 seuraa, joiden toiminnassa on mukana peräti 270 000 vapaaehtoista. Oslolaiset käyttävät keskimäärin 44 tuntia vuodessa vapaaehtoistyöhön, jolla on luonnollisesti valtava merkitys seurojen toimintaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että OI:n työvoimasta neljä henkilötyövuotta on suunnattu suoraan seurojen konsultointi- ja kehitystyöhön. Päätoimisten osuudesta seuroissa ei ollut tarkkaa tietoa ja vaikutti siltä, että ohjaus- ja valmennustoiminta perustuu pitkälti vapaaehtoistyöhön.

Tilastojen mukaan Norjassa alle 18-vuotiaista nuorista peräti 93 prosenttia on ollut tai on edelleen mukana urheiluseuratoiminnassa. Vastaava luku vuonna 2002 oli 71 prosenttia – jotain on siis tehty oikein. Kuten Suomessa myös Norjassa tapahtuu kuitenkin iso tipahdus seurajäsenyyksissä teini-iässä. Toisaalta jäsenyyden nousevat Norjassa aikuisiässä hieman uudelleen, kun ne vastaavasti Suomessa laskevat tasaisesti teini-iän jälkeen.

Oslon alueen seuroissa on tehty isoja strategiamuutoksia väestörakenteen ja asiakastarpeiden muutosten myötä. Seuratoiminta nähdään usein perinteisen urheilun ohella keinona yhteisöllisyyden rakentamiseen sekä nuorten ja erityistä tukea tarvitsevien osallistamiseen. Urheiluseurat ovat selkeästi ottaneet ison roolin sosiaalisen integraation tukijoina tarjoten kontakteja sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Seurojen jäsenistöön kuuluu tänä päivänä tasapuolisesti niin kantaväestöä, maahanmuuttajia kuin erityistä tukea tarvitsevia. Tämä ei ole tapahtunut itsestään, vaan sen eteen on tehty pitkäjänteistä työtä.

Yhdenvertaisuus, tasapuolisuus ja lapsen oikeus liikkua nousivat vahvasti esiin vierailun aikana. Lisäksi seuroissa korostuivat historian kunnioittaminen, sen päivittäminen nykyaikaan sekä seurajohdon sitoutuminen. Seuroille ominaista oli myös se, että harrastusten hinnat on saatu pidettyä todella alhaisina. Maassa on myös ”kilpailukielto” kaikille alle 12-vuotiaille, jonka tarkoituksena on välttää pitkiä peli- ja kisamatkoja sekä vertailua tuloslistojen muodossa. Kaiken kaikkiaan vierailu antoi eväitä niin urheiluseurojen tueksi kuin ESLUn oman toiminnan kehittämiseksi – aika ajoin kannattaa hakea oppia myös muualta.

Lähde: Marianne Uppa, Espoon Liikuntapalvelut, matkapäiväkirja