Olympiarahasto perustetaan ja Liikkuva opiskelu -hanke käynnistyy
Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteen mukaan huippu-urheilun edellytysten vahvistamiseksi valtio varautuu pääomittamaan perustettavaa olympiarahastoa siirtämällä sille valtion omistamaa osakevarallisuutta enintään 20 miljoonalla eurolla. Valtion pääomitus tehdään samassa suhteessa yksityisen pääoman kanssa. Liikkuva koulu -ohjelma laajennetaan toisen asteen opiskelijat kattavaksi Liikkuva opiskelu -ohjelmaksi, jota rahoitetaan vuonna 2019 yhteensä 2,8 miljoonalla eurolla.
- Olympiarahaston perustaminen on tärkeä askel suomalaisen huippu-urheilun tukemiseksi. Rahaston tuottoa käytetään urheilijan polun tukemiseen, kuten päivittäisharjoittelun toimintaympäristöjen kehittämiseen sekä urheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamiseen, sanoo Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho tiedotteessa.
- Erityisesti yksityistä rahoitusta on nyt tarkoitus saada huippu-urheilulle lisää. Rahaston käytännön valmistelutyö aloitetaan Suomen Olympiakomitean kanssa pikaisella aikataululla, Terho lisää.
Liikkuva koulu laajenee toiselle asteelle
Hallituksen kärkihankkeena on vuosina 2015–2018 toteutettu Liikkuva koulu -ohjelmaa, jonka tavoitteena on ollut tuoda tunti liikuntaa päivässä jokaisen peruskoululaisen päivään. Ohjelma on onnistunut erinomaisesti ja se on saavuttanut noin 90 prosentin kattavuuden kunnista, peruskouluista ja peruskoululaisista.
ESLU on ollut aktiivisesti mukana Liikkuva koulu -toiminnan vakiinnuttamisessa tarjoamalla alueensa kouluille ja kunnille asiantuntija-apua mentoroinnin sekä koulutustoiminnan kautta. Toiminnot ovat kohdistuneet aktiivisen toimintakulttuurin suunnitteluun ja toteutukseen. Vuonna 2017 ESLU tavoitti Liikkuva koulu -työpajoissa 1 292 opettajaa 67 koulusta. Tämän lisäksi Välkkäri-koulutuksilla koulutettiin 685 oppilasta. Kaiken kaikkiaan vuoden aikana liikunnan lisäämiseksi kouluissa järjestettiin 177 koulutusta, joihin osallistui 3 954 henkilöä.
- Liikkuvan koulun laajentuminen aktiivisemmin toiselle asteelle on loistava asia. Liikkuva opiskelu -toiminta on vasta alkutaipaleella seurojen suuntaan ja toivonkin, että tulevan vuoden aikana saamme jaettua lisää kokemuksia ja käytäntöjä eri toimijoiden kesken, sanoo ESLUn nuorisopäällikkö Tarja Nieminen.
- Liikkuva koulu on ollut menestystarina, joka tarvitsee jatko-osan. Liikunnan lisäämisellä tuetaan nuorten hyvinvointia sekä oppimista, ja sillä on merkittävä rooli erityisesti vähiten liikkuville lapsille. Liikkuva opiskelu -ohjelma ja Olympiarahasto ovat keskeisiä toimenpiteitä syksyllä käsittelyyn tulevassa historian ensimmäisessä liikuntapoliittisessa selonteossa, toteaa ministeri Terho.
***
Hallitus sopi 29.8. budjettiriihessä valtion vuoden 2019 talousarvioesityksen sisällöstä. Luvut saattavat muuttua, ja ne ovat lopullisia valtioneuvoston jälkeen 17.9. Eduskuntakäsittelyyn talousarvioesitys annetaan 17.9.
Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö