Valikko 9 / 2018

ESLU liikutti lapsia ja nuoria School Action Day -tapahtumassa

Euroopan urheiluviikon Suomen päätapahtuma School Action Day keräsi tiistaina 25.9. Töölön Kisahallin ympäristöön yli 7 000 pääkaupunkiseudun koululaista liikkumaan ja tutustumaan eri liikuntalajeihin ja -mahdollisuuksiin. ESLU oli mukana liikuttamassa koululaisia yhdessä lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden tapahtuman yhteistyökumppaneiden kanssa. Tapahtumaa oli toteuttamassa yli 50 kumppania ja paikalle oli rakennettu lähes 100 liikuntapistettä, joten tekemistä löytyi jokaiseen makuun.

Euroopan urheiluviikon teemaviikon tavoitteena on kannustaa liikkumaan aktiivisesti sekä lisätä tietoisuutta liikunnan positiivisista vaikutuksista. Suomessa urheiluviikkoa vietetään lasten ja nuorten liikkumisen merkeissä. Viikon päätapahtuma School Action Day on yksi Euroopan suurimmista koululaisten liikuntatapahtumista ja se on liikuttanut vuosittain tuhansia oppilaita.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma kokosi yhteen yli 200 alakoulun sekä noin 140 yläkoulun luokkaa viettämään liikunnallista päivää. Tutuiksi tulivat muun muassa pallo- ja mailapelit, leikit, parkour, frisbeegolf sekä erilaiset kamppailulajit. Tapahtuman huipensi tubettaja Lakon juontama yhteisohjelma Telia 5G Areenalla.

- Tutkimukset ovat osoittaneet, että osa lapsista ja nuorista liikkuu liian vähän. Koska fyysinen aktiivisuus lisää myös oppimista, ESLU haluaa olla mukana myös tapahtumissa, joissa voi iloisesti kokeilla uusia ja helppoja liikuntamuotoja. Ehkä joku löysi itselleen uuden harrastuksen School Action Dayn kokeilujen pohjalta, sanoo ESLUn lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Sari Lähdesmäki.

- Tapahtuman järjestelyt sujuivat hienosti ja oli mahtavaa, että pystyimme yhdessä Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupunkien, Liikkuvan koulun, lajiliittojen, seurojen sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa tarjoamaan liikunnan riemua yli 7 000 koululaiselle. Erasmus+ -ohjelmalla ja Euroopan urheiluviikolla pyritään edistämään hyviä käytäntöjä Euroopassa, joita School Action Day sekä muut viikon tapahtumat hienosti edustavat, kertoo Erasmus+ Sport -ohjelman vastaava asiantuntija Terhi Liintola.

Päätapahtuman lisäksi urheiluviikon ohjelmassa on lähes 30 alueellista tapahtumaa, jotka liikuttavat yli 100 000 lasta ja nuorta ympäri Suomea.

***
Euroopan urheiluviikko
School Action Day on osa Euroopan komission Euroopan urheiluviikkoa (European Week of Sport, EWoS). Teemaviikko järjestettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2015. Sen avulla pyritään kannustamaan kansalaisia liikkumaan aktiivisesti sekä lisäämään tietoisuutta liikunnan monista hyödyllisistä vaikutuksista. Suomessa Euroopan urheiluviikkoa koordinoi Opetushallitus. Lisätietoa Euroopan urheiluviikosta englanniksi European Week of Sportin verkkosivuilla.

Lähde: Helsingin kaupunki / Kuva: Jonna Pennanen

 

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija