Seuratoiminnalle on kysyntää – OAA-hanke etsii yhteistyöseuroja kolmannelle toimintakaudelle
ESLUn hallinnoima Oppien aktiiviseen arkeen! (OAA) -kehittämishankkeen pääidea on terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien työikäisten arjen aktivointi paikallisen toimijaverkoston, kuten oppilaitosten ja urheiluseurojen avulla. Kehittämishankkeen kolmannen ja viimeisen toimintavuoden painopisteenä on urheiluseurojen innostaminen ja sitouttaminen työikäisille suunnattujen liikuntapalvelujen kehittämiseen – vaikkapa liikuntaneuvonnan jalkauttamiseen OAA2019-seuraohjelman tukemana.
Oppien aktiiviseen arkeen (OAA) -kehittämishanke jakautuu kolmeen toisiaan tukevaan kokonaisuuteen, joissa lisätään työikäisten liikettä ja hyvinvointia: 1) opiskelijoiden tarjoaman henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan keinoin, 2) urheiluseurojen tarjonnan myötä ja 3) liikkumaan kannustavan työyhteisön muodossa. Hanketta tukee Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma ja käynnistyi vuonna 2017 jatkuen vuoden 2019 loppuun.
Käytännössä hanke on kuluneen kahden vuoden aikana jalkautunut oppilaitoksiin, työyhteisöihin ja urheiluseuroihin. Toimintaan on eri tavoin osallistunut 6 oppilaitosta, 160 opiskelijaa, 50 työyhteisöä, 140 työikäistä, 50 urheiluseuran edustajaa yli 30 eri urheiluseurasta. Erilaisia koulutuksia ja työpajoja on organisoitu 10 opettajan ja kuuden ESLUn kouluttajan toimesta yli 30 kappaletta niin opiskelijoille, urheiluseurojen johdolle ja ohjaajille kuin työyhteisöjen hyvinvointivastaaville. Uudentyyppinen yhteistyö sai innostavan vastaanoton jokaiselta toimijalta.
Liikuntaneuvonta motivoi
Hankkeen kenties suurimmat onnistumiset ovat toistaiseksi syntyneet yli 750:n arvo- ja hyväksymisperusteista lähestymistapaa hyödyntävän liikuntaneuvontatuokion aikana, joita opiskelijat ovat toteuttaneet. Peräti 90% neuvottavista kertoo saavuttaneensa itse asettamansa tavoitteet osittain tai kokonaan ja suosittelisi liikuntaneuvontakokemusta myös tuttavilleen. Myös neuvottavien itse ilmoittama liikunta-aktiivisuus oli noussut ja koettu uupumus työpäivän jälkeen taas laskenut. Ilahduttavaa on sekin, että säännölliselle liikkumiselle ilmoitetut esteet ovat neuvonnan myötä vähentyneet.
Palautteita osallistujilta:
Neuvottava
- Henkilökohtainen neuvonta pistää ihmisen ajattelemaan enemmän itseään ja tottumuksiaan.
- Innostava ja osaava yksilövalmennus tukee tavoitteisiin pääsemistä sekä motivoi liikkumaan ja seuraamaan kehitystä.
- Meidän työpaikallamme tämä on innostanut koko toimistohenkilökuntaa ja olemme saaneet todella hyviä käytännön vinkkejä arkeen (neuvontaan osallistui neljä henkilöä samasta työyhteisöstä).
- Kiitos! Tästä oli iso apu kohdallani aktiivisempaan arkeen ja sitä kautta hyvinvointiin.
Opiskelijaneuvoja
- Kokemuksena prosessista oli hyötyä. Oppi kohtaamaan asiakkaan ja samalla oppi yhteistyötaitoja, kuuntelemista ja suunnittelemista.
- Opin, että vaikka arkeen kaipaisi jotain aktiivisuutta, asian ei tarvitse olla mikään maailmaa mullistava - vaan ennemminkin pienillä asioilla saa pysyvämpiä muutoksia aikaan.
Seuratoiminnalle on kysyntää
Toisen vuoden pääteema oli työyhteisöjen ja urheiluseurojen verkostointi, hyvinvointikartoituksen ja liikuntaseuratutustumisten jalkauttaminen. Kohderyhmään kuului 25 työyhteisöä, noin 75 neuvottavaa sekä 14 urheiluseuraa. Seurat tarjosivat liikuntaneuvontaan osallistuville mahdollisuuden tutustua 20 erilaiseen liikuntamuotoon yhteistyöoppilaitosten lähellä.
Hankkeessa kerättyjen palautekyselyjen perusteella vaikuttaa siltä, että niin työyhteisöjen esimiehillä kuin työntekijöillä on kiinnostusta seuratoimintaa kohtaan, sitä ei vain tunneta. Vuoden 2018 kyselyiden mukaan neuvottavista 75 % oli mukana seuratoiminnassa tai kiinnostunut osallistumaan toimintaan. OAA-hankkeessa tarjottu seuratoiminta yllätti osallistujat monipuolisuudellaan.
Urheiluseurat vuoden 2019 painopisteenä – Tule mukaan!
Kolmas hankevuosi pureutuu syvällisemmin urheiluseurojen roolin vahvistamiseen aikuisten ja työyhteisöjen liikuttajana. Nyt haemme hankkeen yhteistyökumppaneiksi urheiluseuroja, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään omaa työyhteisö- ja aikuisliikuntatoimintaansa Oppien aktiiviseen arkeen -kehittämishankkeen alaisen seuraohjelman muodossa.
Vuoden 2019 aikana tarjoamme tietoa, tukea, koulutusta, toimintamalleja sekä toisilta oppimista ja paikallisia verkostoja aikuisliikuntatoiminnan kehittämiseen omassa seurassa. Seuraohjelmaan osallistuminen on maksutonta, mutta vastineeksi edellytämme urheiluseuroilta aikaa ja vahvaa tahtotilaa kehittää ja jalkauttaa uusia toimintamalleja omaan toimintaansa sekä ennen muuta mahdollisuutta ja rohkeutta työikäisille (työyhteisölle) suunnatun toiminnan kokeilemiseen omassa toimintaympäristössä. Ohjelmaa voi hyödyntää myös seuran kehitysprosessissa kohti aikuisliikunnan Tähtiseura-statusta.
Hanke elää ja muotoutuu osallistujilta ja paikallisilta verkostoilta syntyvien ideoiden mukaan.
Lisätietoa ja hakulomake OAA2019-seuraohjelmaan löydät tästä.
Merja Palkama
Terveysliikunnan kehittäjä