Lisää osaamistasi - ESLUn syksyn koulutustarjonta
Haluatko kehittää itseäsi ja oppia uutta? Haluatko kehittää osaamista omassa seurassasi? Oletko käynyt jo tutustumassa syksyn koulutuksiimme? ESLUn koulutuskalenterista löydät tällä hetkellä avoinna olevat koulutukset. Järjestämme myös räätälöityjä koulutuksia juuri seuran omia tarpeita varten.
Koulutukset valmentajille ja ohjaajille
Lasten liikunnan ohjaajakoulutus soveltuu aloitteleville ohjaajille, mutta se antaa eväitä kokeneemmillekin esimerkiksi kerhoissa ja seuroissa. Koulutuksessa pääset tutustumaan muun muassa lasten liikunnan ohjaukseen, syventymään monipuolisen liikunnan merkitykseen lapsen kokonaisvaltaisessa kehityksessä sekä oppimaan lisää fyysisestä toimintakyvystä ja sen vaikutuksista lasten hyvinvointiin ja terveyteen. Koulutus järjestetään Helsingissä 28.8.2019.
Syksyllä on mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa, kun VOK-1-koulutuskokonaisuus järjestetään jälleen. Ensimmäisen tason valmentaja- ja ohjaajakoulutus on mahdollista suorittaa syyskauden aikana neljänä eri lauantaina. Koulutuksen tavoitteena on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta harjoitusten laadukkaaseen ja monipuoliseen toteuttamiseen.
Lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille suunnatun koulutuskokonaisuuden koulutuspäivät ovat 7.9., 5.10., 26.10. ja 23.11.
Aikuisten liikuttajille suunnatun kokonaisuuden koulutuspäivät ovat 24.8., 26.10. ja 16.11. Keväällä 2020 järjestämme myös täydennyskoulutuksia valmentaja- ja ohjaajakoulutuksista.
Seurahallinnon koulutukset
ESLUn perinteiset klubitapaamiset alkavat Pj-klubin parissa 21.8.2019. Pj-klubi on suunnattu pääasiassa seurojen puheenjohtajille. Tj-klubi kutsuu puolestaan seuratoimijat verkostoitumaan 27.8.2019. Tapaamisten sisällöt tarkentuvat lähempänä ajankohtaa, mutta varaa aika jo kalenteriin. Tj-klubin toimintaan ovat tervetulleita kaikki seurojen päätoimiset toiminnanjohtajat, nuorisopäälliköt, seurasihteerit tai vastaavat seuran palkatut työntekijät, jotka työskentelevät seuran ja sen jäsenten hyväksi.
Syksyn ensimmäisen Seura-Akatemian pariin päästään 4.9.2019, jolloin aiheena on vaikuttava viestintä. Toisessa Seura-Akatemiassa (3.10.2019) keskitytään ajankohtaiseen aiheeseen – väkivaltaan ja häirintään urheiluseuroissa. Lue lisää aiheesta Väestöliiton asiantuntija Saara Ruotsalaisen kolumnista: Miten ennaltaehkäistä urheiluseuroissa tapahtuvaa väkivaltaa ja häirintää? Seura-Akatemia on suunnattu muun muassa seurojen hallitusten jäsenille, toimihenkilöille, joukkueenjohtajille ja valmentajille.
Liikuntaa kaikille
Järjestääkö teidän seuranne toimintaa myös erityisryhmille? Halua ja kiinnostusta löytyy yhä enemmän ja hiljalleen myös vammaisurheilijoille aukeaa uusia ovia.
ESLU järjestää yhteistyössä Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU:n kanssa syksyllä kaksi koulutusta. Avoimet ovet – ratkaisuja yhteiseen toimintaan -infotilaisuudessa saat vinkkejä, kuinka mahdollistaa vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien liikkujien osallistuminen seuran toimintaan. Koulutus järjestetään Sporttitalolla, Helsingissä 10.9.2019.
Lokakuussa on mahdollisuus osallistua Liikuntaa kaikille – pelit ja leikit tutuksi -koulutukseen, joka on jatkoa Avoimet ovet – ratkaisuja yhteiseen toimintaan -infotilaisuudelle. Koulutuksesta saat peli- ja leikki-ideoita, jotka mahdollistavat erilaisten liikkujien osallistumisen yhteiseen toimintaan sekä vinkkejä ohjaamiseen. Koulutus järjestetään Helsingissä 10.10.2019.
ESLUn koulutuskalenterista löydät myös monia muita mielenkiintoisia koulutuksia. Käy kurkkaamassa kalenteria ja ilmoittaudu mukaan!
Paula Nogelainen