Lisää oppia ohjaajille ja valmentajille 1-tason valmentaja- ja ohjaajakoulutuksesta (VOK-1)
Vihdin rennot heittäjät ry, ViRHeen puheenjohtaja ja valmentaja Valtteri Kuuranne suoritti ESLUn järjestämän ensimmäisen tason valmentaja- ja ohjaajakoulutuskokonaisuuden (VOK-1) kevään 2019 aikana. Koulutuksen parhaimmaksi anniksi Kuuranne koki lasten ja nuorten eri kehitysvaiheiden ymmärtämisen sekä erilaiset käytännön harjoitukset.
Kuuranne on valmentanut ultimatea ViRHeessä jo useamman vuoden ajan ja käynyt hakemassa valmennusosaamista Suomen Liitokiekkoliiton järjestämissä valmennuskoulutuksissa. Tulevaisuuden tavoitteenaan hänellä on suorittaa valmentajan ammattitutkinto (VAT), mutta sitä ennen hän halusi syventävää osaamistaan Liikunnan aluejärjestöjen järjestämän VOK-1-koulutuskokonaisuuden myötä. Myös merkintä VOK-1-koulutuskokonaisuuden suorittamisesta omassa CV:ssä motivoi Kuurannetta.
- Mielestäni VOK-1-koulutuskokonaisuuden parasta antia oli ehkäpä erilaiset leikit ja harjoitteet, joita voi harjoituksissa tehdä. Lisäksi harjoitusten optimointi iän ja nuorten herkkyyskausien mukaan oli todella mielenkiintoista, toteaa Kuuranne, jonka edustama seura on keskittynyt juuri lasten ja nuorten liikuttamiseen.
Hän kertoo hyödyntävänsä oppimaansa pienissä erin jokaisessa ohjaamassaan harjoituksessa.
- Vien osaamistani myös seuramme muille aloitteleville vetäjille. Oppimisen vieminen käytäntöön näkyy muu muassa monipuolisimmissa alkulämmittelyissä. Lisäksi yhdistän lajiharjoitteisiin koordinaatiota tai kehon hallintaa, kertoo Kuuranne.
Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana ESLUn järjestämän VOK-1-koulutuskokonaisuuden suoritti reilu 10 aktiivista ja tiedonhaluista ohjaajaa ja valmentajaa.
Suorita Sinäkin koko VOK-1-koulutuskokonaisuus syksyn aikana
Valmentajan ja ohjaajan osaaminen ei synny vain urheilijakokemuksesta. Tästä syytä on tärkeää jo alusta asti huolehtia kouluttautumisesta.
Yhteistyössä Olympiakomitean kanssa rakennetuissa koulutuksissa ohjaajat, valmentajat ja seurat saavat mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan. Koulutuksen tavoitteena on luoda valmentajille ja ohjaajille hyvä perusta laadukkaiden harjoitusten toteuttamiseen. Samalla pääsee myös tutustumaan eri lajien valmentajiin ja ohjaajiin, joilta voi oppia paljon uutta.
Syksyllä 2019 on mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoa, kun VOK-1-koulutuskokonaisuus järjestetään jälleen. Syyskauden aikana järjestämänne valmentaja- ja ohjaajakoulutuksia niin lasten ja nuorten kuin aikuisten liikuttajille. Voit osallistua myös vain yhteen päivään tai koulutukseen.
Aikuisten liikuttajille suunnatun kokonaisuuden koulutuspäivät ovat 24.8., 26.10. ja 16.11. Tutustu koulutuspäivän sisältöihin tästä.
Lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille suunnatun koulutuskokonaisuuden koulutuspäivät ovat 7.9., 5.10., 26.10. ja 23.11. Tutustu koulutuspäivän sisältöihin tästä.
Keväällä 2020 aikana järjestämme myös täydennyskoulutuksia valmentaja- ja ohjaajakoulutuksista.
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija