Urheilun ja liikunnan harrastaminen lapsena ja nuorena

Kansallisen liikuntatutkimuksen (2009–2010) mukaan varhaisikäisistä vajaa kolmasosa harrastaa liikuntaa urheiluseurassa. Kolme neljäsosaa 3–6-vuotiaista harjoittelee seurassa kerran viikossa ja 21 % kaksi kertaa viikossa. Liikunnan harrastaminen on lisääntynyt eniten juuri alle kouluikäisillä. Hieman yli puolet kaikista lapsista ja nuorista liikkui urheiluseuran järjestämissä tapahtumissa vähintään kerran viikossa. Urheiluseurojen toimintaan osallistui noin joka toisena päivänä (2–3 päivänä viikossa) viidennes kaikista lapsista ja nuorista. Samoin joka viides osallistui urheiluseurojen toimintaan 4–7 päivänä viikossa.

Urheiluseurassa liikkuminen väheni iän myötä: 9-vuotiaista 62 % liikkui urheiluseurassa vähintään kerran viikossa, 11-vuotiaista hieman yli puolet, 13-vuotiaista alle puolet ja 15-vuotiaista reilu kolmannes. Pojat liikkuivat urheiluseuroissa hieman tyttöjä yleisemmin. Tyttöjen keskuudessa oli poikia yleisempää harrastaa urheiluseurassa yhtenä päivänä viikossa, kun taas pojat liikkuivat tyttöjä yleisemmin vähintään kahtena päivänä viikossa. (LIITU2018). Alle kouluikäisille suositellaan fyysistä aktiivisuutta päivittäin kolme tuntia ja kouluikäisille 1–2 tuntia. (Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016, Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 2008). Tänä päivänä lasten liikkumisessa näkyy polarisoituminen, osa lapsista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän, osa liikaa ja liian yksipuolisesti.

Liikuntaharrastus tuo parhaimmillaan paljon positiivisia asioita lapsen ja nuoren elämään. Se tukee positiivisen minäkuvan vahvistumista, kokonaisvaltaista kehitystä ja terveiden elämäntapojen omaksumista. Urheiluseuratoimintaan osallistuvilla lapsilla on toisaalta myös kielteisiä kokemuksia, jotka liittyvät vanhempien tai ohjaajien toimintaan, epäonnistumisen pelkoon ja kokemukseen, että heitä painostetaan kilpailemaan, harjoittelemaan enemmän kuin haluaisivat tai luopumaan muista harrastuksista. (Kyhälä & Soini, 2016).

Liian kova treeni ei ole hyväksi

Lasten liikunnassa ja urheilussa on yhä enemmän ammattimaisen harjoittelun piirteitä ja treenimäärät ovat kasvaneet. Lehmuskoski kirjoitti kirjan Urheileva lapsi - Vastuullinen vanhempi (Fitra 2019) urheilevien lasten vanhempien tueksi, kohdatessaan työssään urheilun rikkomia lapsia. Lehmuskosken mukaan rasitusvammat eivät kuulu ollenkaan lasten urheiluun ja ne kertovat aina vääränlaisesta harjoittelusta. Esimerkiksi rasitusmurtuma ei tule itsestään, vaan johtuu vääränlaisista ja väärällä kuormituksella tehdyistä toistoista. Harjoittelu on ollut liian yksipuolista tai sitä on tehty väärin.

Lapsi voi myös uupua liiasta treenaamisesta ja siitä, ettei koskaan ole aikaa tehdä jotain muuta tai tavata kavereita. Teini-iässä lopettaminen on monessa lajissa valitettavan yleistä. Treenit liian aikaisin aamulla tai myöhään illalla haittaavat riittävää unen ja levon saantia ja palautumista.

Lehmuskoski korostaa, että vastuu lapsen harjoittelusta ja hyvinvoinnista on viime kädessä aina vanhemmalla. Lapsen liiallisen liikkumisen mahdollistaa vanhempi, hän kuskaa treeneihin ja päättää osallistumisesta. Vastuu on suuri, mutta vanhemman on se otettava.

Motoriset perustaidot ja lajitaidot

Alle kouluikäisellä lapsella on motoristen perustaitojen oppiminenkin vielä kesken ja sen vuoksi lapsi tarvitsee monipuolista liikuntaa. Sääkslahden mukaan motorisen oppimisen kannalta keskeistä on, että lapsi kokeilee leikin ohella runsaasti perustaitojen sovellutuksia erilaisissa ympäristöissä, kuten hiekalla, nurmikolla, lumella, jäällä, vedessä. Motoriset taidot ovat lajitaitojen perusta, joten niiden monipuolinen hallinta on tärkeää. Tärkeää on myös huomioida pituuskasvun vaikutus taitoihin. Pituuskasvun ollessa voimakkaimmillaan, kehon ulottuvuudet muuttuvat nopeasti ja tuttukin liike voi yllättäen tuntua haastavalta. Tämä voi tuntua lapsesta siltä, että hän on huono tai osaamaton, mikä laskee motivaatiota.

Motivaatio

Urheilevien lasten vanhempana olen monesti miettinyt, kuinka joskus on vaikea erottaa, milloin lapsi aidosti tarvitsee lepoa ja milloin pieni patistelu treeneihin lähtemiseen on paikallaan. Lapsi elää hetkessä, hänellä voi olla kiva peli tai leikki kavereiden kanssa kesken ja tästä syystä ei huvita lähteä treeneihin. Joskus lapsi, joka vastahakoisesti lähtee treeneihin ja palaa sieltä silmät loistaen todeten: ”Oli niin kivaa, olisipa taas huomenna treenit.”

Haluttomuuteen voi vaikuttaa myös pienet epäonnistumiset edellisissä treeneissä, kaverin tai valmentajan ajattelematon lausahdus. Lapsen ajattelumaailmassa tämä voi aiheuttaa ”lopetan koko tyhmän lajin”- tyyppistä ajattelua. Kun treeneihin mennään, vaikka vähän pitkin hampain, ja onnistumisen kokemuksia syntyy, voi kyseessä olla jälleen maailman paras laji.

Lapsi tarvitsee paljon aikuisen tukea epäonnistumisten saattamisessa oikeisiin mittasuhteisiin ja pitkäjännitteisen harjoittelun merkityksen ymmärtämiseen. Yhdessä lapsen, valmentajan ja vanhempien kanssa voidaan yhdessä miettiä esim. mitä kaikkia taitoja on jo opittu tämän kauden aikana ja verrata vaikka vuoden takaiseen tilanteeseen. Yhdessä voidaan myös käydä läpi, mitä tavoitteita lapsella itsellään on, ovatko ne realistisia ja mitä niiden saavuttamiseksi vaaditaan.

Miten vanhempi voi tietää, milloin lapsen haluttomuudessa on kyse siitä, että lapsi on uupunut, treeniä on ollut liikaa tai se on liian yksipuolista? Milloin on syytä antaa lapsen jättää treenejä väliin tai jopa kieltää lasta menemästä? Vanhempi ei välttämättä itse ole harrastanut kyseistä lajia tai kilpaillut ylipäätään missään lajissa.

Tutustu lajiin ja keskustele valmentajan kanssa

Monet urheilevien lasten vanhemmat noudattavat kolmen K:n sääntöä: kustanna, kuljeta, kannusta. Tärkeää on kutenkin myös tutustua lajiin ja luoda hyvä keskusteluyhteys valmentajan suuntaan, jotta kaikki mieltä askarruttavat asiat on helppo ottaa puheeksi. Esimerkiksi treeniajankohdista voi hyvin antaa palautetta, jos ne tuntuvat liian myöhäisiltä. Valmentajan on myös hyvä tietää pienistäkin vammoista tai kipeytymisistä, jotta voi huomioida ne. On myös osa valmentajan ammattitaitoa ylläpitää keskusteluyhteyttä vanhempiin päin, sillä vanhemmat ovat lapsensa voinnin ja jaksamisen parhaat asiantuntijat. Kotona lapsi myös saattaa kertoa asioita, joita ei treeneissä tule huomattua, varsinkin isossa porukassa. Lehmuskosken mukaan lapset peittelevät joskus vaivojaan, koska eivät halua jäädä ulos kisajoukkueesta. Vanhemman on hyvä käydä mielessään läpi myös syitä, miksi haluaa lapsen urheilevan. Onko kyseessä omien toteutumattomien haaveiden toteuttaminen lapsen kautta, tai oman kilpailuvietin toteuttaminen?

Keskustele lapsesi kanssa ja kuuntele herkällä korvalla, treenimäärien ja tavoitteiden tulisi vasta lapsen toiveita, ei vanhemman tai valmentajan. Lapsella on YK:n Lasten Oikeuksien Julistuksen (1989) mukaan oikeus ilmaisunvapauteen ja mielipiteidensä kuulemiseen ja huomioonottamiseen. Varmista riittävä lepo ja riittävä terveellinen ruokailu. Mahdollista lapsellesi eri lajien kokeileminen ja monipuolisuus. Monet huippu-urheilijat ovat harrastaneet pitkälle teini- ikään useita lajeja ja päälaji on valikoitunut vasta myöhemmin.

Lähteet:
Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7–18-vuotiaille. Helsinki 2008. Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008. Opetusministeriö, Nuori Suomi ry
Kansallinen liikuntatutkimus- lapset ja nuoret: 2009–2010 SLU:n julkaisusarja 7/2010
Kokko S, Martin L, toim. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa: LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 1, 2019.
Kyhälä A-L., Soini A, Organisoitu liikunta. Tieteelliset perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille 2016. Opetus ja kulttuuriministeriö 2016:22
Sääkslahti A. Luentomuistiinpanot, Kansallinen taitoseminaari 2018