Valikko 8 / 2019

Syksyn Seura-Akatemia-koulutuksissa aiheina: Vaikuttava viestintä, Kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisy sekä Mistä toimijoita seuroihin?

ESLUn yhtenä tavoitteena on hyvin ja laadukkaasti toimiva urheiluseura. Seurojen tueksi järjestämme neuvontapalveluiden lisäksi koulutusta, jotta seuroissa hallitaan järjestötoiminnan perusasiat ja pystytään vastaamaan yhä vaativampiin odotuksiin. Seura-Akatemia-koulutusten aiheet tulevat seuratoimijoilta itseltään. Kouluttajiksi valitaan aihealueen asiantuntijoita, jotta seuratoimijat saavat uusimmat tiedot ja opit käyttöönsä.

ESLUn seuratoiminnan hallinnon koulutusten kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Viime vuonna avoimiin koulutuksiin osallistui 621 henkilöä 345 eri seurasta. Koulutustemme vahvuuksia on toiminta yli lajirajojen. Tahtotilamme on tarjota seuratoimijoille laadukkaita koulutuksia ja Seura-Akatemia-koulutusten keskiarvo on ollut 4,3/5.

- Seuratoiminnassa vaihtuvuus on lisääntynyt viime vuosien aikana. Tästä syystä on tärkeää, että seurassa on tehty kausisuunnitelma, jossa on otettu huomioon myös toimijoiden osaamisen kehittäminen. Hyvällä seuralla on selkeät suunnitelmat ja resurssit siihen, kuinka osaamisen kehittämistä toteutetaan niin seuranhallinnon kuin muidenkin toimijoiden puolelta. ESLU on seuroja varten ja toivommekin jatkuvasti vinkkejä ja palautetta siitä, mistä aiheista koulutusta, sparrausta ja verkostoitumistilaisuuksia tarvitaan, toteaa ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman.

Seura-Akatemia: Vaikuttava viestintä 11.9.

Koulutuksen tavoitteena on tarjota työkaluja vaikuttavan seuraviestinnän tueksi. Vaikuttava seuraviestintä luo yhteisölle väylän toimia yhdessä paremmin ja tehokkaammin. Yhteisöstä tulee myös houkuttelevampi sidosryhmien silmissä. Koulutus toimii hyvänä työkaluna seurajohdolle ja viestinnästä vastaaville.

Illan aikana käsitellään muun muassa seuraavia kysymyksiä: Mitä on vaikuttava seuraviestintä? Mitä, missä, miten ja milloin pitää viestiä, jotta viestinnästä tulee vaikuttavaa? Millainen viestintä sitouttaa ihmiset seuraan ja saa aikaa toivottua toimintaa?

Kouluttajana toimii Suomen Palloliiton viestintäpäällikkö ja seuraviestinnän asiantuntija Taru Nyholm.

Ilmoittaudu mukaan 4.9. mennessä tästä.

Seura-Akatemia: Kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisy seuratoiminnassa 3.10.

Mitä on häirintä, entä kiusaaminen? Mitä tehdä, jos seurassanne ilmenee häirintää? Ongelmia voi syntyä lajissa kuin lajissa niin yksilö- kuin joukkuelajeissa, harrasteryhmissä tai huippu-urheilun parissa. Urheiluseuroissa on hyvä miettiä etukäteen, miten mahdollisia ongelmia tulisi hoitaa. Onko seurassanne keskusteltu, kuka asiaa alkaisi hoitamaan, mihin tahoon pitäisi ottaa yhteyttä ja mistä saa apua?

Seura-Akatemiassa keskustellaan seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön sekä kiusaamisen ennaltaehkäisystä ja tapauksiin puuttumisesta. Lisäksi pohditaan liikunta- ja urheilujärjestöissä heränneitä kysymyksiä häirintään liittyen. Osallistujat kuulevat yleisesti häirinnästä urheiluseuroissa ja aiheesta tehtyjä selvityksiä. Tärkeinä teemoina ovat myös häirinnän ja kiusaamisen määrittely sekä malleja, miten tilanteita viedään eteenpäin.

Kouluttajana toimivat asiantuntijat Väestöliitosta ja SUEKista. Lisäksi kuulemme case-esimerkin ja siitä, miten seura lähti viemään asiaa eteenpäin.

Ilmoittaudu mukaan 26.9. mennessä tästä.

Seura-Akatemia: Mistä toimijoita seuroihin? 20.11.

Vastuulliset, osaavat ja innostuneet toimijat ovat seuran parasta ja tärkeintä pääomaa. Henkilörekrytointi on seuran ydinprosessi, johon kannattaa panostaa. Koulutuksessa paneudutaan vapaaehtoisten ja palkallisten toimijoiden rekrytointiin. Koulutuksessa tarkastellaan ja työstetään seuran rekrytointisuunnitelmaa.

Tilaisuuden kouluttajana toimii Keski-Suomen Liikunnan, KesLin seurakehittäjä Laura Härkönen.

Ilmoittaudu mukaan 13.11. mennessä tästä.

***

Seura-Akatemia-koulutuksen hinta: 60 € / osallistuja. ESLUn jäsenetu: Kaksi osallistujaa yhden hinnalla.

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija