Seuratuen hakuaika lähestyy – haettavaa kohdetta kannattaa pohtia nyt
Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Suurin haettava summa 25 000 euroa.
Seuratukea hakiessa kannattaa pitää mielessä, mitkä ovat organisaation tavoitteet lähitulevaisuudessa? Mitä konkreettisia asioita haluaisitte saada toteutumaan? Jos tavoitteet ja rahoitusohjelman kriteerit kohtaavat, on tuen saaminen mahdollista.
– Seuratoiminnan avulla voidaan seurassa kokeilla uusia toimintamalleja, vahvistaa toiminnan laatua, yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistyötä sekä ennaltaehkäistä harrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa, tiivistää ESLUn seuratoiminnan kehittäjä Kari Ekman.
Huomioitavaa on, että uutena tavoitteena on myös vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen tukeminen. Kehittämishanke voi sisältää vähävaraisen lapsen tai nuorten harrastusmaksujen tukemisen.
– Hankesuunnitelmassa tulee kuvata, miten ja millä perusteilla avustus käytetään vähävaraisten perheiden lasten hyväksi, ja kuinka monen lapsen ja nuoren harrastusta avustuksella tuettaisiin. Lisäksi kustannusarvioissa osoitetaan, mikä osuus kohdennetaan tähän tukemiseen. Avustusta voidaan käyttää myös välinehankeintoihin, jolloin välineet hankitaan seuralle ja lainataan vähävaraisten käyttöön, kertoo Ekman.
Uutta hakemuksen lähettämisessä
Haku tehdään sähköisenä Suomisport-palvelussa, joten seuran tulee kirjautua palvelun käyttäjäksi. Kirjautumisen voi tehdä myös ennakkoon Suomisport-sivuilla.
Hakemusta lähettäessä vaaditaan tunnistautumista. Tunnistautumisen voi tehdä vain henkilö, jolla on seuran nimenkirjoitusoikeus.
– Tunnistautuminen tehdään pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Ilman tunnistautumista hakemusta ei voida lähettää. Suosittelemme varaamaan aikaa hakemuksen lähettämiselle, koska tunnistautuminen tehdään samassa yhteydessä. Hakemukseen pitää liittää mukaan ajantasainen yhdistysrekisteriote, muistuttelee Ekman.
Jos hakemusta ei ole kirjoittamassa nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö, tulee hänen olla paikalla lähettämisvaiheessa ja hoitaa tunnistautuminen. Yhtenä mahdollisuutena on myös, että nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö lisätään Sporttirekisterin käyttäjäksi. Kun hakemus on valmiina ja tallennettu luonnokseksi, voi nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö kirjautua Suomisporttiin, tunnistautua ja lähettää hakemuksen.
Seuratuen hakuaika alkaa viikolla 46
Opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta totesi ESLUn järjestämässä seuratuki-infossa, että seuratukihaku toteutetaan tänä vuonna viikkojen 46–50 aikana. Pienin haettava summa on 2 500 euroja ja suurin 25 000 euroa.
– Hakuohjeet kannattaa lukea tarkasti läpi ja niitä kannattaa seurata hakemusta tehdessä. Hakemuksen lähettämistä ei kannata jättää viimeisille minuuteille, toteaa Ekman.
Tarkat hakuohjeet ja hakulinkki avataan marraskuun aikana OKM:n verkkosivuilla.
Suunnitteluvaiheen avuksi ESLUn maksuton sparraus
Ennen hakupapereiden lähettämistä kannattaa pohtia vielä kertaalleen seuraavia kysymyksiä: Miten hyvin kehittämishanke on suunniteltu? Olemmeko tehneet realistisen kehittämissuunnitelman? Miten hyvin olemme arvioineet taloudelliset voimavaramme?
Suunnitteluvaiheessa kannattaa hyödyntää myös maksutonta sparrausta, joita tekevät Liikunnan aluejärjestöjen ja lajiliittojen seurakehittäjät. ESLUn seurakehittäjä pitää sparrauksia viikoilla 46–49. Varaa sparrausaika Kari Ekmanilta, puh. 050 407 7119.
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija