Urheilijoiden itseluottamuksen kehittäminen ja mentaalivalmennus
Toukokuun Vp-klubissa tutustutaan itseluottamuksen kehittämiseen ja mentaalivalmennuksen keinoihin. Tavoitteena on lisätä osallistujien ymmärrystä siitä, miten ihmismieli toimii suoritustilanteessa ja mistä optimaalinen mentaalinen tila huippusuorituksen tekoon muodostuu. Tilaisuuden asiantuntijana toimii urheilijoiden ja yritysjohtajien mentaalivalmennuksen ammattilainen Makke Leppänen (kuvassa).
Leppänen avaa mentaalivalmennuksen perusajatusta Etelätuulen lukijoille.
Mitä on mentaalivalmennus?
Mentaalivalmennusta voidaan ajatella kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin mentaalivalmennuksella autetaan urheilijaa ylittämään itsensä ja löytämään paras potentiaali huippusuorituksen tekoon juuri tietyssä suoritustilanteessa.
Toiseksi mentaalivalmennus auttaa huippusuorittajaa ymmärtämää, miten oma mieli ja ajattelu toimii etenkin jännitys- tai stressitilanteissa. Mentaalivalmennuksesta on apua myös epäonnistumisen nollaamisessa ja siitä yli pääsemisessä.
Kolmanneksi mentaalivalmennuksessa annetaan urheilijalle erilaisia työkaluja siihen, miten omaa mielialaa voidaan kehittää.
Miksi valmentajien on hyvä ymmärtää mentaalivalmennuksen perusperiaatteita?
Valmentaja tarvitsee keinoja, työkaluja ja ajatusmalleja, joilla hän pystyy auttamaan urheilijaa valmistautumaan erilaisiin tilanteisiin. Mielestäni yksi parhaista mentaalivalmennuksen työkaluista on mielikuvaharjoittelu. Mentaalivalmennuksen avulla voidaan löytää ajatusmalleja, jotka tukevat valmennettavan kykyä suoriutua oman potentiaalinsa mahdollistamalla tavalla silloin, kun sitä vaaditaan.
Mentaalivalmennus toimii fysiikkavalmennuksen rinnalla ja sillä tuetaan urheilijan itseluottamusta. Fyysinen harjoittelu antaa pohjan, mutta huipputilanteessa pitää myös urheilijan itseluottamuksen olla kunnossa.
Missä tilanteissa mentaalivalmennusta kannattaa hyödyntää?
Koen mentaalivalmennuksen olevan tarpeellista monissa eri tilanteissa. Mentaalivalmennusta kannattaa hyödyntää niin yksilö- kuin joukkueurheilussa. Joukkueurheilussa mentaalivalmennusta käytetään muun muassa ryhmädynamiikkaa ja joukkuehenkeä rakennettaessa. Lisäksi valmennuksesta on hyötyä uusien taitojen oppimiseen, tavoitteiden kirkastamiseen ja harjoitussuunnitelmallisuuden lisäämiseen.
Mentaalivalmennus on erittäin tärkeää myös epäonnistumisten käsittelyssä. Yksin tällaisen tilanteen kanssa jäänyt urheilija voi menettää itseluottamuksensa ja energiansa. Olen huomannut, että mentaalivalmennus aloitetaan usein liian myöhään, esimerkiksi vasta urheilijan loppuun palettua. Mentaalivalmennusta osaava valmentaja voi tukea urheilijaa asioiden käsittelyssä ja ajatusten kirkastamisessa epäonnistumisten jälkeen ja eri stressitilanteissa. Mentaalivalmennus on siis hyvä nähdä ja ymmärtää myös ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.
Vp-klubi järjestetään etäyhteyden kautta 12.5.2020
Tilaisuudessa pohditaan, miten urheilijoita ja huippusuorittajia voidaan auttaa ymmärtämään oman mielensä toimintaa sekä löytämään itsestään valmiuksia hyödyntää omia henkisiä voimavarojaan painetilanteissa. Asiantuntijana toimii Makke Leppänen. Vp-klubi järjestetään etäyhteyden kautta 12.5.2020. Lisätietoja tapahtumasta ja ilmoittautumiset ESLUn verkkosivuilta.
Kuva: Makke Leppänen
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija