Valikko 8 / 2020

Senioreista voimaa seuratoimintaan

Ikääntyneiden osuus väestöstä on kasvanut ja meneillään oleva väestörakenteen muutos kannattaa huomioida seuratoiminnassa. Ikääntyvät ovat urheiluseuroille myös uusia potentiaalisia liikkujia. Seniorit urheiluseuraan -koulutuskokonaisuudessa tavoitteena on ideoida ja suunnitella omaan seuraan uusi liikuntatoiminto, -palvelu tai -tuote ikääntyneille.

Senioriliikunnan vahvistamiseksi Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu (ESLU), Keski-Suomen Liikunta (KesLi) ja Ikäinstituutti ovat tiivistäneet yhteistyötään tarjoten koulutusta ja tukea urheiluseuroille.

- Moni urheiluseura kaipaa toimintaansa lisää elinvoimaa, monimuotoisuutta, tekijöitä, osallistujia ja maksajia. Ikääntyneille suunnattu liikuntatoiminta tuo mukanaan kaikkea tätä. Lisäksi vanhusväestö on valtaosalle seuroista kohderyhmä, jossa on realistiset mahdollisuudet kasvulle, toteaa ESLUn aikuis- ja terveysliikunnan kehittäjä Merja Palkama.

Syksyllä 2019 ESLU ja Ikäinstituutti järjestivät yhdessä Iloa ikääntyneiden liikuntaan urheiluseurassa -kehittämisillan, jonka jälkeen osa seuroista innostui aloittamaan ikäihmisten liikuntatoimintaa.

- Huomasimme, että kehitysilta kiinnosti seuratoimijoita ja keväällä 2020 järjestimme ESLUn kanssa toisen kehittämisillan. Mukana oli tuolloin yli 40 seuratoimijaa eri lajeista ympäri Suomen. Tapaamisten perusteella urheiluseuratoimijat kaipaavat tarkempaa ja kohdistetumpaa tukea oman toiminnan kehittämiseksi, sanoo Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelman mentori Saila Hänninen.

ESLU, KesLi ja Ikäinstituutti halusivat vastata kehitysilloissa esiin nousseeseen kysyntään ja järjestää yhteistyössä Seniorit urheiluseuraan -koulutuskokonaisuuden. Koulutuskokonaisuuteen osallistuvien seurojen tavoitteena on kehittää ja täydentää seuran tarjontaa ikääntyneille uuden liikuntatoiminnon, -palvelun tai -tuotteen muodossa.

- Osallistumalla koulutuskokonaisuuteen saa varmasti paljon ideoita ja näkökulmia kuunnellessaan asiantuntijoita ja muita osallistujia. Varsinainen tavoite on, että koulutuksen ennakko- ja välitehtäviin tosissaan sitoutumalla ja niihin panostamalla, osallistuvat seurat rakentavat konkreettisen tuotteen tai palvelun, joka lanseerataan keväällä 2021, kertoo Palkama.

Seurajohdon tahtotila toiminnan kehittämiseen on tarpeen, muutoin koulutuksen tiedot ja siellä luotu toimintasuunnitelma eivät jalkaudu arkeen – ainakaan pysyvästi.

- Suosittelen, että seurasta vähintään kaksi sitoutuu koulutuskokonaisuuteen. Näin osallistujille syntyy yhteinen ymmärrys siitä, mihin seurassa tähdätään ja mitä tehdään. Yhdessä ideoiminen ja tekeminen on myös kivaa ja tehokasta, sanoo Palkama.

- Yksinkin saa tulla ja sparrausta saa matkan varrella Liikunnan aluejärjestöiltä ja Ikäinstituutilta, mutta oma seurakaveri on aina oma seurakaveri, hän lisää.

Seniorit urheiluseuraan -koulutuskokonaisuus starttaa 7.10.2020

Webinaarina järjestettävä Seniorit urheiluseuraan -koulutuskokonaisuus alkaa keskiviikkona 7.10.2020. Seurasta toivotaan mukaan koulutuskokonaisuuteen 2–5 henkilöä. Kokonaisuuden hinta on 80 euroa/osallistuva seura. Koulutus on suunnattu seurajohdolle sekä seuran toiminnan kehittämisestä vastaaville.

Ilmoita seurasi mukaan 30.9. mennessä. Ilmoittautuminen ja lisätietoja löytyy ESLUn tapahtumakalenterista.

Koulutuskokonaisuus järjestetään yhteistyössä ESLUn, KesLin ja Ikäinstituutin kanssa.

Lisätietoja: Merja Palkama, puh. 040 595 4195

Kuvituskuva: Pixabay

 

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija