Jokaisen, joka tekee töitä liikunnan ja urheilun parissa, pitäisi saada kokea Special Olympics -monilajileiri
Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli taas yksi syksyn odotetummista, sillä silloin järjestettiin Special Olympics -monilajileiri Pajulahdessa. Paikalle saapui lähes 150 urheilijaa kahdeksasta eri lajista valmentajineen ja huoltajineen viettämään viikonloppuleiriä. Osallistujia oli Rovaniemeltä asti.
Iloiset Hei!-huudahdukset ja kuulumisten kyselyt kaikuivat heti Pajulahden aulaan saavuttaessa. Vaikka edellisestä leiristä olisikin ollut aikaa, kaikki ovat tällä leirillä kavereita keskenään.
Minulla oli ilo olla huoltajana ratsastuksen lajileiriin osallistuvalle veljentytölleni. Tämä oli meidän neljäs yhteinen leirimme. Ensimmäiset kerrat Maria (kuvassa) oli mukana rytmisen voimistelun lajileirillä ja nyt siis ratsastajana. Tänä vuonna leirin lajeina olivat jalkapallo, ratsastus, rytminen voimistelu, salibandy, tennis, triathlon, uinti ja yleisurheilu.
Viikonlopun aikana leiriläisillä oli oman lajin treenejä ja yhteisiä oheistreenejä. Lauantai-illan päätteeksi kokoonnuttiin Nikula-halliin kokeilemaan muun muassa sirkustelua opiskelijoiden johdolla. Hauskaa oli myös treenissä, jossa triathlonin valmentaja antoi vinkkejä ratsastuksen ja tenniksen leiriläisille. Leiriläiset saivatkin kotiinvietäväksi paljon uusia harjoitusvinkkejä.
Oman mausteensa viikonloppuun toi Suomen yleisurheilumaajoukkueen leireily Pajulahdessa. Monet leiriläisistämme näkivät omia idoleitaan livenä - enkä usko, että vaikutus oli vain yksipuolinen. Sunnuntaina aamupäivällä kokoonnuttiin vanhempien ja huoltajien yhteiseen juttuhetkeen kuulemaan vanhempien tarnoita urheiljoiden poluista ja harrastuksen aloituksesta. Lisäksi Special Olympics urheilija Inka Kolhinoja kävi pitämässä meille hienon tsemppipuheen. Oli mukava kuulla myös Special Olympics -maailmankisoihin osallistuneiden vanhempien kokemuksista.
Leiri alkaa ja päättyy aina yhteiseen kokoontumiseen, jossa jokainen mukanaoleva urheilija pääsee oman lajiryhmänsä kanssa tuulettamaan ja iloitsemaan leirin tunnelmasta. Tässä viikonlopussa näkee ja aistii, miten urheilusta kuuluukin nauttia!
Iso kiitos kaikille valmentajille, lajipäällikkö Elina Ahtiaiselle ja Paralympiakomitealle - teette huikeaa työtä suurella sydämellä.
Tule rohkeasti mukaan toteuttamaan toimintaa
Hienoa, että meillä on seuroja, joiden toimintaan pääsee pienistä rajoitteista huolimatta. Toivottavasti seuroja löytyy koko ajan lisää. Tähän pyritään muun muassa Paralympiakomitean Avoimet Ovet -hankkeessa, jossa myös ESLU on mukana.
Seurat ovat ehkä liian varovaisia lähtemään mukaan liikuttamaan erityistä tukea tarvitsevia. Jos kiinnostuit, ole rohkeasti yhteydessä ja liity mukaan Avoimet Ovet -verkostoomme. Verkostossa on mukana seuroja, joissa ryhmät jo toimivat sekä seuroja, jotka ovat taipaleen alkumetreillä. Verkostoitumalla saat hyviä ideoita ja opit muilta. Lisätietoja hankkeista yhdenvertaisuuden edistämiseksi, joissa ESLU on mukana.
Special Olympics on kehitysvammaisten urheilujärjestö, jonka tehtävänä on järjestää ympärivuotista urheilu- ja liikuntatoimintaa sekä urheilukilpailuja lapsille ja aikuisille, joilla on kehitysvamma, antaen heille mahdollisuuden säännölliseen harjoitteluun, kilpailemiseen sekä urheilun ilon jakamiseen ystävien, perheiden ja yhteisön kanssa.
Sari Lähdesmäki
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä