Avoimet ovet -hanke täytti vuoden – Inkluusio on tahtotila, ja tahtoa urheiluseuroista löytyy
Odotettua suurempi joukko urheiluseuroja on lähtenyt pilotoimaan vammaisille ja tukea tarvitseville harrastajille ja urheilijoille suunnattua toimintaa Avoimet ovet -hankkeen ensimmäisen vuoden aikana. Kuinka seuroja inklusiivisessa kehitystyössä avustava hanke edistyy?
Kun Suomen Paralympiakomitean Valtti-ohjelmassa alettiin auttaa perheitä urheiluharrastuksen löytämisessä vammaiselle tai tukea tarvitsevalle lapselleen tai nuorelleen, urheiluseuroilta alkoi tulla yhteydenottoja. Oli selvää, että seurat olisivat seuraavia, joita tulisi auttaa, jotta muillekin kuin vammattomille suunnattua toimintaa järjestyisi yhä useammalla taholla ympäri Suomen.
Tästä tarpeesta syntyi Paralympiakomitean vetämä Avoimet ovet -hanke, jonka rahoittajaksi ryhtyi opetus- ja kulttuuriministeriö. Hanke käynnistyi kesällä 2020 ja se on suunniteltu kolmevuotiseksi. Mitä on saatu aikaan, nyt kun ensimmäinen vuosi hankkeen toiminnassa on kulunut?
Hankkeelle ollut tilausta
Valtti-ohjelmassa huomattiin, että vammaiset ja tukea tarvitsevat lapset löytävät harrastuksen helpoiten tiettyjen urheilulajien joukosta. Etenkin jalkapallo, uinti, kamppailulajit ja salibandy nousivat selkeästi esiin. Näiden lajien parissa tehtiin siis jotain oikein.
Jotta ovia saataisiin auki muihinkin lajeihin, mukaan uuteen hankkeeseen tarvittiin lajiliittoja sekä liikunnan aluejärjestöjä. Avoimet ovet -hanketta toteuttamaan yhdessä Paralympiakomitean kanssa lähtikin seitsemän lajiliittoa niin yksilö- kuin joukkuelajeista sekä 12 liikunnan aluejärjestöä mukaan lukien Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU.
Tilausta seuroja avustavalle hankkeelle on selkeästi: ensimmäisen vuoden aikana mukaan kehitystyöhön on lähtenyt huomattavasti suurempi määrä seuroja kuin etukäteen odotettiin. Nyt jo 71 pilottiseuraa on sitoutunut hankkeeseen.
Infopankki palvelee seuroja, Löydä oma seura -palvelu liikkujia
Liikunnan aluejärjestöt järjestävät hankkeeseen osallistuville urheiluseuroille verkostotapaamisia, jotka osallistujat ovat kokeneet tärkeiksi. Kun kuullaan, minkälaista toimintaa muut seurat ovat alkaneet järjestää, siirtyvät opit, ideat ja hyvät käytännöt myös toisten seurojen kehitystyöhön. Seurojen lisäksi tapaamisiin on kutsuttu myös kuntien erityisliikunnanohjaajia ja vammaisyhdistysten edustajia. Tavoitteena on luoda toimivia alueellisia verkostoja, joissa edistetään muiden kuin vammattomien liikkujien mukaan tuloa seuratoimintaan omalla alueella.
Ensimmäisen hankevuoden aikana avattiin kerätyn tiedon ja tarpeiden pohjalta Avoimet ovet -infopankki: verkkosivusto, johon on koottu urheiluseuroille helposti löydettävään ja hyödynnettävään muotoon toimivia käytäntöjä, materiaaleja, tietoa koulutustarjonnasta ja vinkkejä seuratoiminnan kehittämiseen, oli seura vasta käynnistämässä inklusiivisempaa toimintaa tai tehnyt sellaista jo pitkään. Infopankki antaa eväät ja kannustaa kaikkia seuroja lähtemään liikkeelle. Tutustu Avoimet ovet -infopankkiin.
Tällä hetkellä vammaisille ja tukea tarvitseville liikkujille ja urheilijoille toimintaa järjestäviä seuroja kootaan Paralympiakomitean Löydä oma seura -palveluun. Palvelun helppokäyttöisellä hakutoiminnolla liikkuja voi etsiä kiinnostavasta lajista omaa asuinpaikkaansa lähimpänä olevia, inklusiivista toimintaa järjestäviä seuroja ja yhdistyksiä. Tutustu Löydä oma -seura -palveluun.
Inkluusio on tahtotila
Ensimmäisen vuoden aikana lähtötilannetta kartoitettiin toteuttamalla kaksi kyselyä. Seurakyselyllä selvitettiin, minkälaisia haasteita urheiluseuroilla on ollut inklusiivisen toiminnan järjestämisessä. Vammaisilta ja tukea tarvitsevilta liikkujilta kysyttiin liikkujakyselyssä heidän kohtaamistaan haasteista liikunnan harrastamisessa. Kyselyiden tulokset auttavat nyt edistämään kysynnän ja tarjonnan kohtaamista urheilijoiden ja liikkujien sekä seurojen välillä.
Seurakyselystä kävi myös ilmi, että vaikka monien seurojen toiminnassa on jo ollut hyvin mukana myös vammaisia ja tukea tarvitsevia liikkujia, ohjaajat kokevat tarvitsevansa enemmän koulutusta heidän ohjaamiseensa.
Paralympiakomitea on aiemmin kutsunut seuroja ja lajiliittoja katsomaan esimerkiksi vammaisten ja tukea tarvitsevien nuorten Junior Games -kisatapahtumaa. Kisavierailut ovat auttaneet avaamaan ohjaajien ja seuratoimijoiden silmiä sen suhteen, että inkluusio on lopulta tahtotila – on vain tahdottava tehdä jotain, mitä ei aiemmin olla tehty. Esimerkiksi voimistelu on loppupeleissä lajina samaa, oli sen harrastajalla jokin toimintarajoite tai ei.
Samaa metodia sovelletaan nyt Avoimet ovet -hankkeen toisen vuoden aikana esittelemällä onnistunutta inklusiivista seuratoimintaa käytännössä muille seuroille paikan päällä. Seurojen verkostotapaamisten yhteyteen on jo useammalla hankepaikkakunnalla järjestynyt pilottiseuran toimintaan tutustuminen.
Mitä luvassa jatkossa?
Avoimet ovet -hankkeen seuraavassa vaiheessa tekeillä on muun muassa kattava koulutuskalenteri, joka tulee sisältämään esimerkiksi online-koulutuksia pienemmille osallistujaryhmille. Koulutuksia kehitetään yhä enemmän seurojen tarpeita vastaaviksi.
Suurena ponnistuksena kirjoitetaan seurakäsikirjaa yhdessä hankkeen pilottiseurojen kanssa. Käsikirjalla vastataan perusteellisesti seurojen esittämiin kysymyksiin siitä, mitä inklusiivisen toiminnan käynnistäminen vaatii, ja esitellään, mitä sellainen tuo mukanaan: muun muassa arvokkaaksi koettua toimintaa sekä uusia jäseniä, vapaaehtoisia, valmentajia ja ohjaajia. Käsikirjan avulla pyritään tarjoamaan myös lisää kaivattua markkinointitukea, kuten valmiita viestintäpohjia kaikille avoimen toiminnan mainontaan.
Pilottiseurojen läpikäymän kehittämisprosessin pohjalta muovataan seuroille kehittämisohjelma, jotta vammaisille ja tukea tarvitseville urheilijoille suunnattu toiminta juurrutetaan seurojen rakenteisiin, eikä se pääse loppumaan esimerkiksi avainhenkilöiden vaihtuessa.
Nyt alkaneen toisen hankevuoden aikana on myös tarkoitus tuoda viesti Avoimet ovet -hankkeen urheiluseuroille tarjoamasta kehitysavusta yhä useamman suomalaisen urheiluseuran tietoisuuteen. 66 % seuroista järjestää täällä hetkellä toimintaa vammaisille ja tukea tarvitseville liikkujille, mutta 100 prosenttiin ja kaikkien yhtäläisen laadukkaaseen inklusiiviseen seuratoimintaan on vielä matkaa.
Lisätietoja: Avoimet ovet -hankekoordinaattori, Nina Peltonen, puh. 050 400 1532
Lähde: Paralympiakomitean uutinen 2.9.2021
Kuva: Lauri Jaakkola, Paralympiakomitea