Valikko 10 / 2022
Pesäpallojoukkue ringissä kädet toistensa hartioilla

Seuratoiminnan kehittämistuen haku auki

Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika on 1.–30.11.2022. Tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastamisen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa sekä kokeilla innovatiivisia toimintamalleja. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.

Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja urheilua järjestävät paikalliset rekisteröityneet yhdistykset.

Hakuprosessi:

Seuratuen infotilaisuuden tallenne

Olympiakomia, ESLU sekä opetus- ja kulttuuriministeriö järjestivät syyskuussa seuratoiminnan kehittämistuesta infotilaisuuden, jossa opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta esitteli hakua. Seuratoimijat, jotka eivät päässeet osallistumaan kyseiseen tilaisuuteen, voivat katsoa tilaisuuden tallenteen.

ESLUn maksuttomat seuratuki-illat ja sparraus

ESLUn nuorisopäällikkö Tarja Nieminen ja seuratoiminnan kehittäjä Sari Kuosmanen sparraavat seuroja seuratoiminnan kehittämistukihakemuksien teossa.

Seuroille yhteisiä sparreja järjestetään kahdella eri teemalla kahtena eri iltana:

  • ma 7.11.2022, Toiminnalliset hankkeet ja
  • ti 8.11.2022, Palkkaushankkeet.

Illan aikana käydään läpi yleisiä hyvän hankehakemuksen periaatteita ja katsotaan yhdessä seuratoiminnan kehittämistuen hakulomaketta.

Tilaisuudet ovat maksuttomia. Ilmoittaudu seuratuki-iltoihin ESLUn tapahtumakalenterista.

Voit myös sopia seuran oman sparrausajan ESLUn seuratoiminnan kehittäjän kanssa viikolle 47. Ota yhteyttä Sari Kuosmaseen, puh. 040 450 1950.

Kuva: Liikunnan aluejärjestöt / Tero Takalo-Eskola

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija