Valikko 2 / 2022
Kädet yhteen

ESLUn kehittämistyöryhmä kokoontui muuttuvan maailman teemoilla

ESLU toteutti syksyllä 2021 jäsenilleen ja kaikille toiminnastamme kiinnostuneille Seurakartoituksen. Kartoituksella selvitettiin toiminta-alueen liikunta- ja urheiluseurojen näkemyksiä nykytilanteesta ja tulevasta. Kartoitukseen vastaamalla jokainen seuratoimija pystyi vaikuttamaan palveluidemme kehittämiseen ja antamaan arvokasta tietoa oman seuransa arjesta. Samalla sai ilmoittaa kiinnostuksesta osallistua ESLUn kehittämistyöryhmään, joka kokoontui ensimmäisen kerran tammikuussa 2022.

ESLUn kehittämistyöryhmään ilmoittautui mukaan kymmenkunta vapaaehtoista seuratoimijaa. Ensimmäisessä tapaamisessa ryhmää haastettiin muuttuvan yhdistystoiminnan teemoilla: mitä tapahtuu seuroille, yhdistyksille ja järjestöille tulevaisuudessa? Mistä löytyy vapaaehtoisia, rahoitusta, sponsoreita ja jäseniä? Koronapandemian myötä syntynyt digiloikka on tuonut mukanaan paljon hyvää, mutta myös uusia haasteita.

Suomen Paralympiakomitean Vammaiset vaikuttajiksi -hankkeessa vaikuttava Teemu Rytkönen toimi ryhmän ulkopuolisena asiantuntijana ja analysoi ESLUn seurakartoituksen kokonaisuutta ja haastoi ryhmää miettimään, millaisia palveluja urheiluseurat kaipaavat jatkossa. ESLU on päivittämässä omaa strategiaansa, ja kehittämistyöryhmän pohdinnat toimivat hyvänä lähtölaukauksena strategiatyölle.

Kehittäminen jatkuu yhteisesti seuraavassa kehittämistyöryhmän tapaamisessa maaliskuussa. Ensimmäiseksi työstettäväksi teemaksi sovittiin vapaaehtoisten rekrytointi sekä viestintä ja markkinointi.

Lisätietoja kehittämistyöryhmän toiminnasta saa ESLUn seuratoiminnan kehittäjältä Nina Kaipiolta.


Teemu Rytkönen: ESLUn seurakartoituksen yhteenveto

Nykytilassa seurat tekevät pääsääntöisesti yhteistyötä Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (ESLU) kanssa virka-aikojen ulkopuolella. Yhteistyön määrä vaihtelee runsaasti, mikä on luonnollista, sillä seurojen/yhdistysten koko vaihtelee runsaasti isoista lajiliitoista pieniin seuroihin. Useimmat seurat tekevät kaupungin tai kunnan kanssa yhteistyötä erityisesti tilankäytön suhteen, mutta osa seuroista saa myös kaupungilta tai kunnalta taloudellista avustusta toiminnan pyörittämiseen.

Tulevaisuudessa seurat pyrkivät kehittämään erityisesti lasten ja nuorten toimintaa, unohtamatta kuitenkaan aikuisharrastajia. Seuratoiminnan kehittäminen yli lajirajojen koetaan tärkeäksi ja tulevaisuudessa on hyvä kiinnittää huomiota myös markkinoinnin ja viestinnän kehittämiseen. Suurimmalta osalta seuroista löytyy pitkänaikavälin toimintasuunnitelma ja/tai strategia toiminnan kehittämiseen.

Rakkaus lajiin on seurojen mielestä heidän yksi isoimmista vahvuuksistaan sekä osaavat ja aktiiviset seuratoimijat. Myös hyvä yhteishenki koetaan isoksi vahvuudeksi.

Haasteina koetaan vapaaehtoisten sitouttaminen, työtehtävien kasaantuminen sekä olosuhteet ja resurssit. Lisäksi koronapandemia seuraukset aiheuttavat haasteita toimintaan.

Seurojen tulevaisuuden tavoitteena on lapsille, nuorille ja aikuisille suunnatun toiminnan kehittäminen lisäksi jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi tavoitteena on saada lisää tekijöitä toimintaan ja laatua kaikkeen tekemiseen.

Apua seurat haluavat vapaaehtoisten rekrytointiin sekä toimijoiden osaamisen ja olosuhteiden kehittämiseen. Sponsorointi ja varainhankinta koetaan alueeksi, johon olisi syytä saada myös ulkopuolista apua. Vähiten apua koettiin tarvittavan verotusasioissa, ostopalveluissa tai erityisryhmien toiminnan kehittämisessä.

Mitä seurat odottavat ESLUlta? Vastaajat kokivat lisätiedon saamisen tärkeäksi, erityisesti seuratoiminnasta ja urheilusta ylipäänsä. Seurat haluavat myös neuvontaa seuratoiminnan kehittämiseen sekä koulutuksia seuratoiminnan johdolle. Uutiskirjeet olivat tärkein viestintäkanava seurojen ja ESLUn välillä.

Teksti: Teemu Rytkönen

Teemu Rytkönen, DI, konsultoi urheiluseuroja ja lajiliittoja esteettömyysasioissa, puh. 040 839 2448.