Valmentajien hyvinvointiin on tärkeä kiinnittää huomiota
Koronapandemia on koskettanut urheiluseuroja monella tavalla: tapahtumia on peruttu, yt-neuvotteluja käyty ja harjoitteluaikatauluja siirretty monesti rajoitusten vaihtuessa. Toiminta on kuormittanut seuratoimijoita ja urheilijoita pitkään. Nyt onkin erityisen tärkeää pohtia, miten seurassa jaksetaan ja miten hyvinvoinnista pitää huolta. Miten oma jaksaminen riittää ja miten taataan, ettei jäädä yksin?
Toukokuun Seura-Akatemian asiantuntijan, psykologian tohtori Satu Kasken mukaan urheiluun liitetään onnistumista ruokkivaa tematiikkaa.
Pienissä seuroissa päätoimisella valmentajalla tai valmennuspäälliköllä voi olla yksin suuri vastuu ja helposti kuormasta tulee kohtuuton. Seuroissa toimivat valmentajat ovat usein myös ylisitoutuneita työhönsä. Työ on osalle intohimon kohde ja elämäntehtävä. Lisäksi voidaan jopa ajatella: tätä työtä haluan tehdä ilman palkkaa. Työt eivät kuitenkaan urheilun parissa koskaan lopu, sillä aina voi kehittää ja kehittyä paremmaksi.
- Työnhyvinvoinnin johtamisessa tulee ottaa huomioon kaiken keskiössä oleva ihminen. Erilaiset työntekijät tarvitsevat myös erilaisia ratkaisuja, jotta heidän työhyvinvointinsa on kunnossa. On tärkeää, että myös intohimolla tekeville seuratoimijoille on pohdittu tukitoimet ja toimivat puitteet. Tuen on oltava riittävä ja tukitoimien mietittyjä. Tiukanpaikan tullen ihmisellä pitää olla tieto, kenelle voi soittaa, toteaa Kaski.
Seuroissa on hyvä pohtia, miten vaateet ja toimijan voimavarat on otettu huomioon. Ovatko tehtävät henkilöityneet ja millaiset rakenteet toimintatavoille on muodostunut? Tässä kohtaa on hyvä myös pohtia, katsotaanko asiaa valmentajan ja hallituksen jäsenten silmin. Entä onko konteksti harrastamisessa, kilpaurheilussa vai huippu-urheilussa?
Tärkeintä kuitenkin on, ettei silmiä ummisteta, vaan tiedostetaan seuratoiminnan vaativuustekijät ja niiden tuottamat kuormat. Myös työlainsäädäntö velvoittaa työnantajaa huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä. Työkuormitukseen ja sitä aiheuttaviin tekijöihin on puututtava hyvissä ajoin.
Onko teidän seurassanne työnohjausta valmennuspuolella toimiville? Entä urheilun kontekstia ymmärtävää työterveyshuoltoa?
Valmentajien hyvinvointi -verkkokoulutus 3.5.2022
Mitä tarkoittaa olla valmentajan työnantaja? Mitä on työhyvinvoinnin johtaminen? Miten pitää huolta omasta jaksamisestaan urheiluseuran arjessa? Seura-Akatemiassa pureudutaan erityisesti valmentajien hyvinvointiin sekä työhyvinvoinnin johtamiseen.
Aiheita käsitellään muun muassa seuraavien teemojen kautta:
- Mielen hyvinvointi
- Jaksaminen ja henkinen terveys
- Psykologinen turvallisuus
- Ennakointi ja riskitekijät
- Puuttumisen mallit
Seura-Akatemia järjestetään 3.5.2022 klo 18.00–21.00 verkkokoulutuksena. Ilmoittaudu mukaan 1.5.2022 mennessä ESLUn sivuilla. Tilaisuuden hinta on 60 euroa/osallistuja. ESLUn jäsenetu: Kaksi osallistujaa yhden hinnalla.
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija