Kimmokkeena SB-Pron järjestämästä Harrastamisen Suomen mallin toiminnasta seurassa aloitti uusi harrastejoukkue
SB-Pro on järjestänyt Harrastamisen Suomen mallin toimintaa jo pidemmän aikaa. Yhteistyö Nurmijärven kunnan kanssa on sujunut ja HSM-toiminnan tuloksena seuraan syntyi myös uusi tyttöjoukkue.
SB-Pro haluaa olla mukana Nurmijärven Harrastamisen Suomen mallin toiminnassa aktiivisena toimijana ja palvella kuntalaisia liikunnan ja urheilun parissa. Malli mahdollistaa pääsyn lasten ja nuorten lähelle ja tarjoamaan heitä innostavaa toimintaa.
– Kun lapsi tai nuori ilmoittautuu heitä kiinnostavaan toimintaan mukaan, ovat lähtökohdat erittäin hyvät. Lapsi tai nuori myös sitoutuu tekemiseen ja toimintaa, kun kiinnostus on heistä lähtöistä. Harrastamisen Suomen mallissa mukana olemalla seuramme mahdollistaa koulun jälkeen tapahtuvaa toimintaa, mikä taas auttaa perheitä arjessa, kun ilta voidaan rauhoittaa muihin asioihin, toteaa SB-Pron toiminnanjohtaja Paula Sojalahti.
Seuran ja kunnan välinen yhteistyö on sujunut hyvin ja yhteistyössä toiminnasta on saatu lapsia ja nuoria palvelevaa. Aluksi seurassa pyöritettiin Harrastamisen Suomen mallin toimintaa vapaaehtoisten ohjaajien turvin. Nyt seuraan on palkattu työntekijä, jolloin ryhmien ohjaus on selkeytynyt ja toiminta on organisoidumpaa.
– Seuran näkökulmasta meitä on kuunneltu ja kunnan Harrastamisen Suomen mallin ryhmät on perustettu yhdessä suunnitellen. Nurmijärven kunnan kaikki HSM:n toimijat kokoontuvat säännöllisesti ja käyvät yhdessä läpi sen hetken ajankohtaisia asioita sekä ideoivat toimintaa. Kunta on huolehtinut yhteydenpidon kouluihin ja meille seuroille jäänyt toiminnan toteutus ja ohjaus, toteaa Sojalahti.
Innostuksen herättyä saatiin seuraan uusi joukkue
SB-Pron Harrastamisen Suomen mallin Tyttösäbä-ryhmä perustettiin, kun pohdittiin ryhmien sisältöä sekä sen hetken tarvetta ja tarpeita kunnan ja muiden toimijoiden kanssa. Tyttösäbä-ajatus heräsi seuran toimesta, koska seurassa ei myöskään tuolloin ollut ikäryhmälle omaa joukkuetta.
– Tyttöjä aloitti runsaasti Harrastamisen Suomen mallin ryhmässä ja pikkuhiljaa he innostuivat lajista enempi ja enempi. Samalla kaudella seuraan avattiin oma joukkue tytöille ja tätä mainostettiin tietysti myös HSM-ryhmälle. Innokkaat aloittivat pelaamisen seuran joukkueessa ja toki myös ryhmän ulkopuolelta tuli uusia tyttöjä kokeilemaan lajia. Lopulta seuran T10-joukkueessa oli yli 20 jäsentä ja joukkueen toiminta vakiintui osaksi SB-Pron joukkuetoimintaa. Joukkue toimii edelleen ja voi erittäin hyvin, iloitsee Sojalahti, joka toimi tuolloin HSM-ohjaajana ja nykyisin joukkueen valmentaja.
Meneillään olevalla 2023–2024 kaudella seuran järjestämät ryhmät ovat olleet enemmän palloilu- ja sporttikerhoja kuin lajiomaisia ryhmiä. Tällä hetkellä ei ole näkyvissä, että kauden Harrastamisen Suomen mallin ryhmistä saataisiin seuraan uutta joukkuetta.
– Koronapandemia sekoitti varsinkin nuorten yläkoululaisten kohdalla Harrastamisen Suomen mallin -toiminnan. Ennen pandemiaa nuoria oli Harrastamisen Suomen mallin säbäryhmässä yli 20. Valitettavasti näitä nuoria ei enää koronan jälkeen saatu innostettua mukaan ja nuorille suunnattua säbäryhmää ei perustettu. Lohdullista on ollut huomata, että alakouluikäiset, jotka pystyivät suht hyvin jatkamaan harrastamista pandemian aikana, ovat nyt yläkoulussa olevia. Heillä tuntuu pysyneen harrastaminen sekä liikunta arjessa mukana, kertoo Sojalahti.
Sojalahden mukaan Harrastamisen Suomen mallin toiminnan avulla seura on näkyvillä ja useampi alueen lapsi ja nuori tunnistaa ja yhdistää SB-Pron salibandyyn, vaikka HSM-ryhmä ei olisikaan lajipainotteinen.
Kuva: SB Pro
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija