Valikko 5 / 2023
Virpi Koivula ja Tarja Nieminen ESLUn ständillä

Tarja Nieminen: Liikunnan ja urheilun parissa työskentely on ilo ja kunnia

Jo lapsena liikunnan imu veti minua vahvasti puoleensa, ja aikuisuuden kynnyksellä huomasin harrastuksestani tulleen työni. ESLU viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Kirjoitus on ESLUn pitkäaikaisen työntekijän lyhyt muistelma työvuosistaan.

Aloitin lajisihteerinä Suomen Valtakunnan Urheiluliiton eli SVUL:n Uudenmaan piirissä Hyvinkäällä 90-luvun alussa. Muutaman vuoden sisällä alkoi urheilujärjestöjen uudelleen organisointi. Piirejä yhdistettiin ja näin tehtiin myös SVUL:n Helsingin ja Uudenmaan piireille. Siirryin monelle urheilun ja liikunnan parissa toimivalle tuttuun osoitteeseen Helsingin Radiokatu 20:een.

Urheilujärjestöjen muutosten vuosina perustettiin myös liikunnan aluejärjestöjä, ja vuonna 1993 syntyi Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (ESLU), josta tuli myös minun työpaikkani. ESLUssa toimin lajisihteerin tehtävissä hoitaen lajiliittojen eteläisen alueen asioita. Tuolloin aluejärjestöillä oli vahva rooli silloisen ABC-valmentajakoulutuksen perusosioiden kouluttamisessa. Muistan saaneeni myös ensimmäinen pöytäkoneeni, mikä tuntui silloin todelliselta digiloikalta. Tätä ennen työtä tehtiin yhteiskäytössä olevilla koneilla ja faksi piippasi yhdellä seinustalla.

2000-luvun alkupuolella työnkuvani muuttui ja aloitin ESLUn nuorisopäällikkönä. Vastuullani oli lasten ja nuorten liikkumisen edistäminen ja tätä työtä eteenpäin vievä koulutustoiminta. Työtä tehtiin yhteistyössä Nuoren Suomen asiantuntijoiden kanssa, ja ESLU toimikin Nuoren Suomen paikallisena kumppanina kouluttaen muun muassa varhaiskasvatuksen ja koulupuolen henkilöstöä.

Seuraavassa urheilua ja liikuntaa koskevassa muutosaallossa Nuori Suomi, Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) ja Suomen Kuntoliikuntaliitto perustivat Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry, Valon. Muutaman vuoden päästä Valo yhdistyi uuteen Olympiakomiteaan. Myllerryksestä huolimatta lasten ja nuorten liikkumisen merkitystä ei unohdettu vaan yhteistyö eri organisaatioiden lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijoiden kanssa jatkui. Nykyisin yhteisellä pöydällämme ovat muun muassa Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus eli Liikkari ja Lasten Liike -toiminta.

Olen ollut mukana myös toimintojen ja koulutusten uudistamisessa. Koulutukset ovat muuttaneet muotoaan, päivittyneet ja kehittyneet. Koronapandemia pakotti meidät ottamaan todellisen digiloikan myös koulutusten järjestämisessä.

Nykyään ESLU tarjoaa muun muassa lajiliittojen koulutuspolkua tukevia ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia esimerkiksi aloittelevien ohjaajien ohjaajakoulutuksia, 1-tason valmentajakoulutuksia sekä muita ammattia tukevia asiantuntijakoulutuksia. Lisäksi vahvistamme seurojen osaamista erityisesti hallintoon suunnatuilla koulutuksilla.

Olen saanut mahtavia muistoja myös ESLUn leiritoimintaa järjestäessäni. Leiritoiminta on jatkunut hieman muotoa vaihdellen vuosikymmenten ajan. Hienoa on myös tavara nuoria, jotka ovat olleet leireillä ja toimivat nykyisin työkseen liikunnan parissa.

Muutosta työhöni toi myös 2000-luvulla hanketoiminnan laajeneminen ja kasvaminen liikunnan ja urheilun kentällä sekä lasten ja nuorten liikunnan edistämistyössä. 2010-luvulla hanketoiminnan myötä olemme edistäneet yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa liikunnan ja urheilun parissa. Olen saanut olla mukana erilaisissa hankkeissa niin ohjausryhmissä kuin hanketyöntekijänä, on kyse ollut sitten ESLUn omista hankkeista tai aluejärjestöjen yhteisistä hankkeista.

Hanketoiminta on myös nykyään vahva osa ESLUn toimintaa. Hanketyönä jalkautamme muun muassa Liikkuvat-ohjelmien toimintoja alueiden yhteisen Lisää liikettä -hankkeen avulla. Lisää liikettä -hankkeessa lisätään liikettä varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa sekä edistetään Harrastamisen Suomen mallia. Teemme alueemme kuntien kanssa tärkeää yhteistyötä liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi.

Työ ESLUssa on ollut mielenkiintoista ja kokemuksia täynnä. Työyhteisömme on aina ollut pieni, joten olen saanut kokemusta erilaisista työtehtävistä niin tapahtumien ”rekkakuskina” kuin lasten ja nuorten liikunnan toimialan edustaja liikunnan aluejärjestöjen aluejohtoryhmässä.

Vuosien varrella olen oppinut, opiskellut ja saanut kuulla eri näkökulmia monilta liikunnan ja urheilun parissa toimivilta. Erilaiset verkostot, joissa kohdataan toimijoita yli kunta- laji- ja toimialojen rikastuttaa ajattelua ja avartaa näkökulmia. Toivoisin, että mahdollisimman moni urheilu- ja liikuntatoimija jakaisi onnistumisia toisilleen ja oppisi toisia kuunnellen.

Pitkän työurani aikana olen saanut olla mukana kehittämässä ja edistämässä liikunnan ja urheilun kulttuuria. Jälleen kerran olemme muutoksien äärellä - miten käy liikunnan ja urheilun rahoituksen? Paljon on pelissä, sillä jo viimeaikaiset tutkimustulokset ovat tuoneet esille, että liikkuminen pitää yhteiskuntamme kunnossa. Liikunnan iloa ei saa unohtaa!


30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ESLUn instagram-tilillä julkaistaan kuukausittain kuvasarja eri teemoista vuosien varrelta. Klikkaa IG-tilillemme.

Tarja Nieminen

Lasten ja nuorten liikunnan päällikkö