Valikko 11 / 2024
Toimiston pöydällä papereita, läppäri, kahvikuppeja,

Miten markkinoida seuran toimintaa? Mistä lähteä liikkeelle? – Case: Pakilan Voimistelijat

Seuran markkinointi kiinnostaa ja mietityttää monia seuratoimijoita. Mikä toimii nyt? Entä mistä kannattaa aloittaa?

Seurojen päätoimisten päivässä marraskuussa 2024 seuran markkinointiin syventyivät Suomisportin asiakkuuspäällikkö Carita Riutta ja Pakilan Voimistelijoiden toiminnanjohtaja Emilia Heinonen. 

Pakilan Voimistelijoissa ehdittiin haaveilla pitkään omista toimitiloista. Seura halusi toiminnalleen laadukkaat olosuhteet, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja keskittää toimintaansa. Hyvin suunnitellun ja toteutetun työn tuloksena PNV Liikuntakeskuksen avajaisia vietettiin elokuussa 2024. 

– Laadukkaat tilat nähtiin toki myös kilpailuetuna. Halusimme markkinoida seuraamme ja puitteitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Tätä edistääksemme perustimme oman markkinointityöryhmän, jossa ryhdyimme pohtimaan, miten näkyisimme alueellamme ja tavoittaisimme kaikki potentiaaliset kohderyhmät, Heinonen kertoi. 

Vaikka digitaalinen markkinointi ja sosiaalinen media ovatkin tänä päivänä keskeisessä roolissa markkinoinnissa, ovat myös perinteiset mainonnan väylät olennaisia. 

– Hyödynsimme paljon esimerkiksi kadunvarsi- ja bussimainontaa. Tieto uudesta liikuntakeskuksestamme levisi alueellamme elo-syyskuun – yhteensä viiden viikon ajan – bussien kyljissä ja istuinpenkeissä. Jäimme ihmisten mieleen ja seuran nimi tuli tutuksi.  

Seuran toiminta esiin nettisivu-uudistuksen ja somemainonnan avulla

Perinteisen markkinointitapojen ohella uudistuksia toteutettiin kuitenkin myös niin nettisivu-uudistuksen ja hakukoneoptimoinnin avulla. Riutta rohkaisee erityisesti hakukoneoptimoinnin hyödyntämiseen. 

– Mitä paremmin sijoitut hakukoneessa, sitä todennäköisemmin hakutulostasi klikataan. Maksuttomia mainoksia pidetään keskimäärin luotettavampina ja liikenne on tilastojen valossa mainonnan kautta haalittua liikennettä parempaa. Siksi hakukoneoptimointiin on kannattavaa panosta. 

Myös Pakilan Voimistelijoissa oikeat hakusanat, eli avainsanat, tunnistettiin tärkeiksi.  

– Meille keskeisiä hakusanoja olivat esimerkiksi ”ryhmäliikunta” ja ”lasten voimistelu Pohjois-Helsinki”. Näiden avulla saimme ohjattua nettisivujemme kehitystyötä myös laajemmin, Heinonen kuvasi.

Somessa satsauksia tehtiin erityisesti Instagramiin ja Facebookiin. Seura päivitti aktiivisesti kanaviinsa sekä orgaanista sisältöä että maksettuja mainoksia. 

– Meille tasapaino orgaanisten postausten ja mainosjulkaisujen välillä on ollut tärkeää. Kanavissamme näkyy esimerkiksi paljon seuramme arkea. Seurassamme tietyillä henkilöillä on oikeudet somekanaviimme ja päivitysvastuu on heillä. Tällä tavoin tyyli ja ilme säilyy yhtenäisenä.

– Uskon, että onnistumisemme seuran uusien toimitilojen näkyvyyden kannalta on yhdistelmä sekä digitaalista- että perinteistä markkinointia. Olemme seuranneet onnistumisiamme ja toimineet asettamamme budjetin rajoissa. 

Teksti: Olympiakomitea, uutiset 20.11.2024
Kuvituskuva: Freepik