ESLUn alueen vuoden seura 2023 -palkinto koripalloseura ToPoLalle
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU on valinnut Touhun Pojat Lauttasaari, ToPoLan ESLUn alueen vuoden seuraksi 2023. Palkinto luovutettiin Helsingin Urheilutoimittajien Pääkaupunkiseudun paras -palkitsemistilaisuudessa Urheilumuseo Tahtossa 1.2.2024. Palkinnon vastaanottivat ToPoLan toiminnanjohtaja Riku Laanti ja hallituksen puheenjohtaja Tomas Kallström.
Koripalloseura ToPoLa on Lauttasaaressa toimiva koripalloseura, jossa on lähes 700 jäsentä, noin 60 valmentajaa ja yli 35 joukkuetta, joten otteluita ja harjoituksia kertyy todella paljon ja seura toimii aktiivisena lasten, nuorten ja aikuisten liikuttajana niin kilpa- kuin harrastetasolla.
ToPoLa on vuonna 1978 perustettu seura, joka järjestää varsinaisen koriskauden päätyttyä vuosittain myös kesäleirejä. Valmentajien apuna toimivat seuran omat kasvatit, jotka seura vuosittain kouluttaa kesän tehtäviin ja mahdollisesti myös tuleviksi valmentajiksi.
ESLUn asiantuntijat valitsivat ToPoLan vuoden seuraksi muun muassa seuraavilla perusteluilla: ToPoLa kouluttaa aktiivisesti ja monipuolisesti nuoria urheilijoita sekä kasvattaa harrastajia ToPoLan seuratoimijoiksi. Lisäksi seura on aktiivinen kaupunginosatoimija. Seuran arvoissa huomioidaan jokaisen lapsen oikeus kunnioittavaan kohteluun ja turvalliseen harrastusympäristöön.
– ESLUn tunnustus oli positiivinen yllätys ja erittäin arvostettava huomionosoitus koko ToPoLa-yhteisölle siitä pitkäjänteisestä päivittäisestä työstä, jota seura-aktiivimme ovat tehneet johdonmukaisesti usean vuoden ajan junioreiden liikunnan edistämiseksi. Seuran kesäleirit ovat olleet yksi kesän kohokohdista junioreiden parissa jo vuosikausia. Moni entinen kesäleiriläinen onkin myöhemmin itse halunnut ryhtyä ToPoLan leireille ohjaajaksi, leirin ollessa siten myös usein elämän ensimmäinen kesätyöpaikka. Moni leirillä ohjaajana toiminut on jatkanut ensin apuvalmentajaksi juniorijoukkueisiimme, ja siitä eteenpäin valmennusurallaan aina vastuuvalmentajaksi asti. Useat nykyisistä vastuuvalmentajistamme ovat kasvaneet valmentajan rooliinsa tätä kautta. Tässä nuorten ohjaajien kouluttamisprosessissa ESLU on ollut erinomainen yhteistyökumppani, sanoo ToPoLan toiminnanjohtaja Riku Laanti.
– ToPoLassa on havaittavissa lämmin yhteishenki, jossa lasten ja nuorten on mahdollista kehittyä ja kasvaa turvallisessa ympäristössä unohtamatta aikuisten rentoa harrastusmahdollisuutta. Tämä on huomioitu jo ToPoLan sloganissa ”Koris on kivaa”, toteaa ESLUn toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu.
Palkinnon jakoivat ESLUn toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu sekä markkinoinnin ja viestinnän suunnittelija Minttu Koivumäki.
ESLUn alueen vuoden seura -palkinto myönnettiin nyt toista kertaa. Vuoden 2022 palkinnon sai Hyvinkään Tennisseura.
Pääkaupunkiseudun paras -palkitsemistilaisuus
Helsingin Urheilutoimittajat ry (HUT) palkitsi judoka Martti Puumalaisen Pääkaupunkiseudun paras urheilija 2023 -palkinnolla. Puumalainen voitti raskaan sarjan Euroopan mestaruuden Ranskassa ja toi Suomelle judon arvokisamitalin 30 vuoden tauon jälkeen. Puumalainen, 26, asuu Helsingissä ja edustaa seuratasolla Meidokania, joka on ESLUn jäsenseura. Hän on yksi Suomen suurimmista mitalitoivoista ensi kesän Pariisin olympialaisissa.
Vuoden 2023 pääkaupunkiseutulaisena urheilutekona Helsingin Urheilutoimittajat palkitsi Suomen miesten Davis Cup -tennismaajoukkueen ja Urheilun hyväntekijänä 2023 Ihmisoikeusliiton kampanjan "Älä riko urheilua".
ESLU onnittelee kaikkia Pääkaupunkiseudun paras -tilaisuudessa palkittuja.
Lisätietoja ESLUn myöntämästä palkinnosta: ESLUn toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu, puh. 040 716 1355, ToPoLan toiminnanjohtaja Riku Laanti, puh. 041 5444 544
Kuva 1: Helsingin Urheilutoimittajat ry:n (HUT) Pääkaupunkiseudun paras -palkitsemistilaisuudessa palkitut.
Kuva 2: ESLUn myöntämän alueen Vuoden urheiluseura 2023 -palkinnon vastaanottivat ToPoLan toiminnanjohtaja Riku Laanti ja hallituksen puheenjohtaja Tomas Kallström. Palkinnon luovuttivat ESLUsta Päivi Ahlroos-Tanttu ja Minttu Koivumäki.
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija