Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUn jäsenyys kannattaa
ESLU tarjoaa jäsenilleen hyödyllisiä jäsenetuja neuvontapalveluista koulutusetuihin. Valvomme liikunta- ja urheiluseurojen etuja sekä nostamme liikunnan arvostusta ja asemaa toiminta-alueen 29 kunnassa. Mukana ESLUn jäsenenä oli loppuvuodesta 327 seuraa ja 26 järjestöä. Toivomme mukaan eri kokoisia seuroja eli lajien parista. Tutustu tarjontaamme ja liity mukaan Etelä-Suomen alueen liikunnan ja urheilun aktiiviseen verkostoon.
ESLUn äänioikeutettuja jäseniä voivat olla liikunta- ja urheiluseurat, valtakunnalliset liikuntajärjestöt tai niiden oikeuskelpoiset alueorganisaatiot sekä muut liikuntaa, urheilua sekä kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä edistävät rekisteröidyt yhdistykset. Jäsenillä on käytössään yksi ääni ESLUn vuosikokouksessa. Osallistumalla voi vaikuttaa eteläsuomalaisen liikunnan ja urheilun kehitystyöhön.
– ESLU pyrkii vaikuttamaan muun muassa liikunnan ja urheilun olosuhdeasioihin sekä avustuspolitiikkaan. Teemme edunvalvontatyötä vaikuttamalla ja toimimalla hyvässä yhteistyössä Etelä-Suomen aluehallintoviraston, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä alueemme kuntien kanssa. Toimimme avoimesti yli seura- ja lajirajojen, mikä mahdollistaa seuratoimijoille tiedon ja osaamisen lisäämisen myös oman lajin ulkopuolelta, esimerkiksi hyvän hallinnon ja vastuullisuuden lainalaisuudet koskevat meitä kaikkia. Koulutuksemme ja muut tilaisuutemme tarjoavat valmentajille ja seuratoimijoille luonnollisen ympäristön verkostoitumiseen sekä toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Jakamalla voimme oppia toisiltamme, toteaa ESLUn toiminnanjohtaja Päivi Ahlroos-Tanttu.
ESLUn jäsenedut
ESLUn tilaisuudet ovat avoimia kaikille halukkaille, mutta jäsenet ovat oikeutettuja jäsenetuihin. Käytetyimpiä jäsenetujamme ovat seuratoiminnan kehittäjän maksuton seurakäynti, neuvontapalvelut sekä vastikkeeton lakiasiainneuvonta. Neuvontaa saa muun muassa taloushallintoon, varainhankintaan, seurakehitystyöhön ja lainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä. Huomionarvoinen etu jäsenillemme on myös maksuton Tähtiseura-auditointi.
Koulutustoiminta on yksi ESLUn tarjoamista palveluista. Tarjoamme seuratoiminnan ajankohtaiskoulutuksia, seminaareja ja klubitoimintaa, jotka tarjoavat konkreettisia työvälineitä ja malleja seuratoiminnan kehitystyöhön. Neuvontapalveluiden lisäksi koulutusedut ovat erittäin suosittuja jäsentemme parissa. Jäsenetuina ovat esimerkiksi seuraseminaarin osallistumismaksu erikoishintaan, puheenjohtajille suunnattu maksuton Pj-klubi sekä Seura-Akatemia-koulutuksiin osallistuminen kaksi yhden hinnalla.
Nostoja ESLUn seurakartoituksesta:
– Seura on hyödyntänyt viime vuosina ESLUn palveluita, kuten koulutuksia. Seurakäyntikin on ollut.
– Henkilöstö on aina ystävällistä ja palvelualtista.
– Jäsenedut ovat tällä hetkellä varsin kattavat. Kun vain huomaisi kaiken hyödyllisen.
– Lakiasiainneuvonta on tärkeä etu! Puheenjohtajien verkostotapaamiset ovat erittäin hyödyllisiä.
– Nykyiset edut ovat hyvät, emme vain käytä niitä riittävästi.
Jäsenmaksu on 130 euroa vuodelle 2024. Tutustu tarkemmin ESLUn jäsenetuihin sivuiltamme.
Lisätietoja: ESLUn seuratoiminnan koordinaattori Henni Aro, puh. 040 450 1950
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija