Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi yli 3,8 miljoonan euroa seuratukea – ESLUn alueella seuratukea myönnettiin 1,2 miljoonaa 102 seuralle
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille 3 810 700 euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään liikunnan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eri kokoisissa seuroissa järjestämällä harrastusmahdollisuuksia erityisesti lapsille ja nuorille matalan kynnyksen toiminnan kautta. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUn alueella seuratukea myönnettiin 102 seuralle 1 219 100 euroa.
Seuratukea myönnettiin valtakunnallisesti yhteensä 312 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 183 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 129. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 695. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUn alueella seuratukea myönnettiin 102 seuralle 1 219 100 euroa.
Seuratukea haetaan vuosittain paljon ja avustusta pyritään hankekriteerien täyttyessä myöntämään aina myös uusille hakijoille tai seuroille, joille ei aikaisemmin ole avustusta myönnetty.
Avustusta saaneissa hankkeissa nousee esiin seuratoiminnan monimuotoisuus ja laaja kirjo.
- On ilahduttavaa, että seuroissa halutaan vähentää drop outia. Se on tärkeää nuoren liikkumisen ja harrastamisen jatkumisen kannalta, mutta myös seuran elinvoimaisuuden kannalta. Seuroissa tarvitaan nuoria myös erilaisiin tehtäviin ja järjestämään toimintaa. Tänä vuonna lähes 200 hankkeessa on sisällä drop outin vähentäminen, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist toteaa.
Drop outia vähennetään perustamalla erityisesti yli 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille omia harrasteryhmiä, ottamalla nuoria mukaan seuran kehittämiseen sekä kouluttamalla nuoria ohjaaja-, toimitsija- ja tuomaritehtäviin. Lisäksi on hankkeita, joissa toteutetaan nuorten haluamaa toimintaa.
Perheliikuntaa, monikulttuurisuutta ja soveltavaa liikuntaa kehittävissä hankkeissa tavoitetaan myös hyvin seuratuen ydin. Harrastamisen kustannuksien hillitseminen erityisesti juuri harrasteryhmien toiminnassa on tärkeä seuratuen tavoite. Avustetuissa hankkeissa on myös toimenpiteitä, jolloin osa avustuksesta menee suoraan lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen muun muassa seuraan hankittavien välineiden muodossa.
Myönnetyt avustukset ja lisätietoja seuratuesta.
Lisätietoja: Opetus- ja kulttuuriministeriö, ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377
Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 12.4.2024
Kuva: Liikunnan aluejärjestöt/Tero Takalo-Eskola