Lasten ja nuorten liikuttamisen eroja ja yhtäläisyyksiä Harrastamisen Suomen mallin liikuntaryhmien ja urheiluseurojen muun ohjatun toiminnan välillä
Erilaisen organisoinnin vuoksi Harrastamisen Suomen mallin (HSM) liikuntaryhmien toiminta ja seurojen jäsenille suuntaama toiminta eroavat jonkin verran toisistaan - paljon on toki myös yhtäläisyyksiä. Harrastamisen Suomen mallin toimintaa järjestävien seurojen osaamista ja ammattitaitoa on tiedostaa erot ja hyödyntää yhtäläisyydet.
Harrastamisen Suomen mallin liikuntaryhmät järjestetään välittömästi koulupäivän jälkeen ja yleisimmin koulujen tiloissa. Jonkin verran maksuttomia HSM-liikuntaryhmiä järjestetään myös liikuntapaikoilla, jotka eivät ole koulun välittömässä läheisyydessä esimerkiksi jäähalleissa, uimahalleissa tai laskettelurinteillä. Koululla on merkittävä rooli HSM-liikuntaryhmistä tiedottamisessa ja markkinoinnissa sekä oppilaille että lasten vanhemmille.
Perinteisesti liikunta- ja urheiluseurojen jäsenilleen järjestämät lasten liikuntaryhmät ovat maksullista toimintaa, joka järjestetään iltapainotteisesti. Haja-asutusalueilla harrastukset edellyttävät lasten vanhemmilta kuljetusapua. Jäsenille tarkoitettuja lasten ja nuorten liikuntaryhmiä seurat markkinoivat omin toimenpitein.
Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä toiminnoilla on?
Alla olevan koonnin ovat tehneet laajan kokemuksen seuratoiminnasta sekä Harrastamisen Suomen mallin kerhojen toiminnasta omaavat ohjaajat.
Toiminnan tavoitteet
Kaikessa lasten liikuntatoiminnassa päätavoitteet ovat samat - saada lapset liikkumaan ja tarjota positiivisia kokemuksia liikunnasta. Periaatteessa lasten liikunnan laatutekijät ovat ryhmästä riippumatta samat.
Ohjaajan osaaminen ja ammattitaito
Lapsi on aina lapsi ja nuoret ovat aina nuoria. HSM-liikuntaryhmissä sekä seuraharjoituksissa on osallistujia, joilla on keskittymisen haasteita, vaikeuksia kuunnella ohjeita tai ryhmässä toimimisen taidoissa on haasteita. Taito hallita ryhmää, organisoida harjoituksia, järjestää paljon liikettä ja toistoja sekä kannustaa korostuvat aina lasten ja nuorten kanssa toimiessa. Sekä HSM-liikuntaryhmissä että seurojen kilparyhmissä tarvitaan rutiineja, jäsentynyttä toimintaa ja yhdessä sovittuja toimintatapoja.
Liikuntatapahtumien tulee olla aina hyvin suunniteltuja. Ohjaajan sanoittamana: ”Tuntuu, että mitä enemmän on kokemuksia Harrastamisen Suomen mallin ryhmien ohjaamisesta, sitä paremmaksi tavoitteellisten urheilijoiden valmentajaksi, olen kehittynyt.”
Ryhmässä toimiminen
Harrastamisen Suomen mallin ryhmien osallistujien asenteet, liikuntataidot ja fyysinen kunto ovat epäyhtenäisempiä. HSM-ryhmissä ei synny niin helposti ”joukkuehenkeä”, joten ryhmäytymiseen tulee kiinnittää paljon huomiota.
Liikuntamotivaatio
Seurojen jäsenille suunnatussa toiminnassa peleihin, kisoihin ja näytöksiin osallistuminen luo tavoitteellisuutta ja säännöllisyyttä. HSM-liikuntaryhmissä maksuttomuus omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että toimintaan ei olla sitoutuneita ja osa lapsista ja nuorista osallistuu hyvinkin epäsäännöllisesti.
Fun Maps -tutkimuksessa selvitettiin tekijöitä, jotka tekevät lapsille liikunnasta hauskaa. Kolmen suosituimman tekijän kohdalla kilpa- ja harrasteryhmissä ei ollut eroa. Myös harrasteryhmissä ohjaajan tulee mahdollistaa parhaansa yrittäminen, hyvä ryhmähenki ja positiivinen ilmapiiri, vaikka ryhmässä on mukana myös lapsia ja nuoria, joiden motivaatio ei välttämättä ole paras mahdollinen.
Liikuntataidot
Liikuntataidoilla on suuri vaikutus liikuntamotivaatioon. Harva jaksaa olla innostunut asiasta, jota ei koe osaavansa. Monipuoliset liikuntataidot mahdollistavat eri liikuntalajien harrastamisen myöhemmällä iällä. Harrastamisen Suomen mallin liikuntaryhmissä on jopa helpompi painottaa monipuolisten liikuntataitojen ja eri lajien oppimista kuin yhteen lajiin tähtäävissä seuraharjoituksissa.
Harrastepainotteisissa ryhmissä oppiminen tapahtuu hitaammin. Harrasteryhmien ohjaajan tuleekin olla kärsivällinen ja painottaa tekemällä oppimista. Osallistujia ei kannata kuormittaa pitkillä sanallisilla selityksillä ja turhalla nippelitiedolla. Rajallisen sitoutumisen vuoksi HSM-liikuntaryhmissä kannattaa varmistaa yksittäisen harjoitustapahtuman hyvä suunnittelu ja toteutus. Hyvä vuosisuunnitelmakin rakentuu hyvin toteutetuista yksittäisistä liikuntatapahtumista.
Resurssien varmistaminen ja seuraidentiteetin vaaliminen
Harrastamisen Suomen mallin liikuntaryhmien laadukas toteutus vaatii ohjaajalta ohjauksen lisäksi suunnittelua, hallinnointia ja viestintää. Ohjauksen lisäksi suoritettaviin tehtäviin tulee olla riittävästi aikaa. Tehdystä työstä tulee saada korvaus samoin kuin kilpatavoittein harjoittelevien ryhmien tehtävistä korvataan. Vaikka kunta ostaa HSM-liikuntaryhmien toteutuksen urheiluseuroilta, toiminta on kuitenkin myös seuran ”käyntikortti”. HSM-ryhmien toiminnassa tulee näkyä seuran arvot. Nuorten sitoutuminen toimintaan vahvistuu, jos he kokevat kuuluvansa myös seuraan.
Tule mukaan maksuttomaan Harrastamisen Suomen mallin webinaariin 12.6.2024
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU on ollut mukana Liikunnan aluejärjestöjen yhteisessä Harrastamisen Suomen mallin aluehankkeessa. Hankkeen myötä on muun muassa luotu harrastenohjaajan koulutuspolku, työtä tukevia verkostoja sekä harrastuskaverimalli.
Harrastusohjaajan vaatimukset ovat monipuoliset ja keskittyvät erityisesti ryhmänhallintaan, motivaatioon, opetukseen sekä lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen. HSM-toiminnassa toimivaa ohjaajaa haastaa usein ryhmän epätasaisuus niin taito kuin motivaatio tekijöissä. Näihin haasteisiin on haluttu tarttua ja kehitetty koulutuspolku harrasteohjaajille.
Aluejärjestöjen yhtenä tavoitteena on ollut luoda verkostoja kuntien HSM-koordinaattoreiden ja toimintaa järjestävien seurojen välille. Lisäksi on kerätty hyviä toimintamalleja ympäri suomen, joita pystytään jakamaan eteenpäin ja näin ollen antamaan seuroille lisää vinkkejä toiminnan toteuttamisesta.
Harrastuskaverimallin tavoitteena kouluttaa vertaisohjaajia, joiden avulla saataisiin lisää lapsia mukaan toimintaan. Tavoitteena on löytää lapsia ja nuoria, joille liikunta ei ole automaattisesti se ”ensimmäinen valinta”. Oman harrastuskaverin avulla olisi helpompi lähteä mukaan toimintaan.
Näistä sekä Riihimäen ja Tornion HSM-kuntaesimerkeistä kuullaan lisää maksuttomassa webinaarissa keskiviikkona 12.6.2024 klo 13.00–15.00. Webinaari järjestetään etäyhteyksin. Ilmoittaudu mukaan 9.6.2024 mennessä tästä linkistä.
Lähde: Liikunnan aluejärjestöjen Harrastamisen Suomen aluehanke, Jouni Vatanen
Kuva: Liikunnan aluejärjestöt, Tero Takalo-Eskola