Sporttimerkonomiopinnot tukevat päivätyötä läpi opiskelun
Sporttimerkonomitutkinnosta osallistuja hankkii liiketoimintaosaamisen lisäksi osaamista myös markkinoinnista, sosiaalisesta mediasta, juridiikasta sekä asiakaspalvelusta ja asiakkuuksista. Painopisteenä on opiskeltavien asioiden käytännönläheinen soveltaminen omaan työhön ja osaamisen kehittämiseen. Porvoon Akilles Käsipallon toiminnanjohtaja Ron Liljendal innostui tutkinnosta. Erityistä kiitosta saa koulutusten sisällöt, seuratoiminnan erityispiirteiden ymmärtäminen ja opintojen joustavuus.
Into kehittää itsesään ja sopiva tilaisuus arjessa kannusti Ron Liljendalin (kuvassa) mukaan suorittamaan sporttimerkonomitutkintoa. Hänen mukaansa seuratoimintaa voi tehdä aina paremmin ja toimintaa kehittää, mihin koulutus antoi myös hyvin tukea.
– Vaikka minulla on pitkä kokemus seuratoiminnan parista, halusin itselleni tutkinnon, jolla voin todentaa osaamistani. Ajatus tutkinnon tarpeellisuudesta tulevaisuuden varalle antoi myös intoa lähteä opiskelemaan merkonomitutkintoa, kertoo Liljendal.
Yllätyksiä saattaa tulla elämässä vastaan ja näin kävi myös Liljendalille. Suunniteltu työmäärä seurassa kasvoi siitä, mitä se oli opintojen pariin lähtiessä. Onneksi Rastor-instituutissa ymmärrettiin työelämän haasteellisuus ja tuettiin opiskelijaa rakentamaan koulutuskalenteria uudestaan. Ilman joustavuutta opiskelu ei olisi ollut mahdollista.
– Opintojen aikana pystyin onneksi siirtämään kursseja ja näyttöjä niin, että onnistuin opinnoissa työn ohessa. Joustavuus auttoi siinä, että pystyin valitsemaan oikeat kurssit oikeaan kohtaan työtehtäviäni. Suoritin muun muassa somemarkkinoinnin kokonaisuuden, kun seuramme suunnitteli tulevia kesäleirejä, ja tästä tulikin jaostomme historian suurin leiri osallistujamäärältään. Lisäksi pystyi hyödyntämään tapahtumatuotannon kurssien sisältöjä jaoston järjestäessä 50-vuotisjuhlia, iloitsee Liljendal.
Liljendal koki, että opinnoista oli hyötyä niin hänelle kuin koko seuralle, ja omia oivalluksia tuli läpi opintojen.
– Yllättävintä ehkä, mutta minulle iso hyöty oli myös se, että jouduin pysähtymään kalenterini ääreen ja suunnittelemaan aikatauluresurssini. Yrityksen ja erehdytyksen kautta olen oppinut hallinnoimaan paremmin ajankäyttöäni ja sen hallintaa. Työni on tehostunut selkeästi prosessin kautta. Seuratoiminta imee huomaamatta mukaansa ja työtunteja kertyy. Nyt suunnittelen aikatauluni niin, että minulle jää myös vapaa-aikaa ja jaksan paremmin, toteaa Liljendal.
Tutkinto, joka on suunniteltu juuri liikunnan ja urheilun parissa työskenteleville
Sporttimerkonomikoulutusta on järjestetty vuodesta 2011, ja osallistujapalaute on ollut hyvää. Suositus osallistumisesta sporttimerkonomikoulutukseen lähtee myös Liljendalilta muille seuratoimijoille. Kokonaisuudessa hän kokee saaneensa tutkinnosta lisää osaamista, ymmärrystä ja kokemusta.
– Olen tullut urheilun pariin yritysmaailmasta ja sanotaan, että esimerkiksi taloushallinto on seuratoiminnassa hieman erilaista. Opinnoissa otettiin hyvin huomioon liikunnan ja urheilun erityispiirteet ja näkökulmat. Koulutuksen joustavuus ja kurssien sisällöt tukevat seuratoimijaa suorittamaan tutkinnon loppuun asti. Mielenkiintoista oli myös kohdata ihmisiä eri sektoreilta ja kuulla heidän näkökulmiaan asioista. Osallistujia oli kunnista, yksityiseltä sektorilta, muista seuroista ja lajiliitoista. Omassa roolissani koen erittäin tärkeäsi, että ymmärrän eri toimijoiden ajatusmaailmaa, pohtii Liljendal.
Liljendal suoritti tutkinnon täysin etänä, ja piti tätä itselleen toimivana ratkaisuna. Kalenteriin oli helppo löytää tilaa arkipäivistä tutkinnon tekemiseen ja hyvissä ajoin saadut tiedot luentoaikatauluista raamitti opiskelujen etenemistä.
– Opiskelualusta, jolla kursseja suoritettiin, oli erittäin toimiva systeemi minulle. Luentoaikataulut pitivät ja ne olivat ainoat lukitut aikataulut, joihin piti ottaa aikaa. Muutoin opintoja pystyi suorittamaan siinä kohtaa, kun itselle sopi. Ilta-ajat jätin seuratoimintaan, sillä se on tärkeä hetki kohdata asiakkaita.
Tutkintopaperit ovat edistäneet heti kättelyssä myös Liljendalin työuraa. Ovet aukesivat lajiliiton taloushallinon osittaisiin tehtäviin ja mahdollisesti laajempaan kokonaisuuteen myös Porvoon Akilleksessa.
Syksyn infotilaisuus sporttimerkonomitutkinnosta 27.8.2024
Sporttimerkonomitutkinto on liikunta- ja urheilutoimialalle kohdennettu maksuton liiketoiminnan perustutkinto, josta osallistuja saa toimialalle räätälöityä liiketoimintakoulutusta.
Sporttimerkonomikoulutuksen infotilaisuudessa käydään läpi koulutuksen sisältöjä ja hakuprosessia sekä tutkinnon suoritustapoja. Infotilaisuus järjestetään 27.8.2024 klo 13.00–14.00 etäyhteyksin. Ilmoittaudu mukaan 23.8.2024 mennessä lähettämällä sähköpostia Riikka Huhtalalle, riikka.huhtala(at)faroscom.com
Lisätietoja sporttimerkonomista
- Lue lisää sporttimerkonomitutkinnosta Rastor-instituutin sivuilta.
(Linkki aukeaa Rastorin etusivulle. Kirjoita hakukenttään sporttimerkonomi, niin saat lisätietoja.) - Ilmoittaudu mukaan 11/2024 alkavaan sporttimerkonomikoulutukseen.
Pääkuva: Porvoon Akilles sai ansaitusti aikuisten tähtimerkin seuran 50-vuotisjuhlissa. Aiemmin seuralla on ollut lasten tähtimerkki. Tähtimerkin vastaanottivat Käsipalloliiton kilpailupäällikkö Taneli Tiilikainen, Akilles käsipallojaoston puheenjohtaja Johan Höysti sekä toiminnanjohtaja Ron Liljendal. Aikuisten tähtiseuratunnus myönnettiin Akilles käsipallojaoston 50-vuotisjuhlatilaisuudessa.
Kuvat: Riina Monthan, Porvoon Akilles käsipallo
Minttu Koivumäki
Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija