Valikko 8 / 2024
Suomen liikkuvin kunta -kilpailu

Liikkuvin kunta -kilpailu avautuu jälleen: nyt etsitään yhteisöllistä liikuttajaa – olisiko se yksi ESLUn alueen kunnista?

Suomen liikkuvin kunta -kilpailu on osa valtakunnallisen Urheilugaalan virallisia palkintoluokkia ja sen järjestää Kuntaliitto yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Vuoden 2024 liikkuvin kunta palkitaan Uno-pokaalilla Urheilugaalassa tammikuussa 2025. ESLU kannustaa alueensa kuntia mukaan kilpailuun.

Seitsemättä kertaa järjestettävässä Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa haetaan kuntalaisten liikunta- ja liikkumismahdollisuuksia laaja-alaisesti edistänyttä kuntaa.

Kunnilla merkittävä rooli kuntalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämisessä

Kilpailu toteutetaan teemalla ”Yhteisöllinen liike”. Yhteisöllisellä liikkeellä tarkoitetaan tässä yhteydessä erityisesti tapoja, ideoita ja toimintamalleja, joilla kuntalaisia kannustetaan liikkumaan yhdessä.

Yksinäisyys on Suomessa kasvava ongelma ja keinoja yksinäisyyden ehkäisemiseksi tuleekin etsiä kaikilta sektoreilta. Liikunta ja liikuntapalvelut tarjoavat perinteisesti hyvän alustan yhdessä tekemiselle.

Kuntien hyvät käytänteet esiin

Kunnilla on merkittävä rooli kaikkien kuntalaisten fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. Lisäksi kunnat tekevät merkittävää työtä liikunnan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisessä.

Suomen liikkuvin kunta -kilpailulla Kuntaliitto haluaa tehdä näkyväksi monimuotoista ja erinomaista työtä, jota kunnissa tehdään kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja liikkumisen ja liikunnan lisäämiseksi. Kilpailun avulla nostetaan esiin hyviä käytäntöjä kuntakentälle jaettavaksi.

Lähde mukaan

Kilpailu on avoin, maksuton ja tarkoitettu kaikille kunnille. Kilpailuaika on 19.8. - 27.9.2024. Kilpailun kolme finalistia julkaistaan joulukuussa ja voittaja palkitaan UNO-pokaalilla Urheilugaalassa tammikuussa 2025.

Lisätietoja ja linkin ilmoittautumislomakkeeseen löydät Kuntaliiton sivuilta.

Lisätietoja: Kuntaliitto, liikunnan ja nuorisoasioiden erityisasiantuntija Elsa Mantere, puh. +358 50 565 0306, etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi

Lähde: Kuntaliitto