Valikko 9 / 2024

Melissa Luotosen kasvutarina urheilijasta toiminnanjohtajaksi 

Melissa Luotonen on tuttu nimi monille Keravan Voimistelijoissa, sillä hänen polkunsa seuratoiminnassa alkoi jo lapsena. Pitkä ura tanssillisen voimistelun parissa on tarjonnut mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä monissa rooleissa, ja nyt Luotonen on siirtymässä seuraavaan haasteeseen: toiminnanjohtajaksi. Etelätuulen haastattelussa hän avaa kokemuksiaan seuratoiminnasta, oppimaansa matkan varrelta ja visioitaan tulevaisuudesta.

Luotosen tie seuratoimintaan alkoi lapsena, kun hän osallistui Keravan Voimistelijoiden erilaisiin harrastejumppiin. Nopeasti hänen sydämensä vei tanssillinen voimistelu, jonka parissa hän on viettänyt jo yli kymmenen vuotta. Pitkäaikainen sitoutuminen ei ole rajoittunut vain harrastamiseen, vaan Luotonen on toiminut seurassa myös valmentajana, lajikoordinaattorina ja vapaaehtoisena erilaisissa tapahtumissa. 

"Sanon aina, että olen puhtaasti Keravan Voimistelijoiden kasvatti. On ollut hienoa, että seura on ollut elämässäni mukana niin lapsuus-, teini- kuin nyt aikuisvaiheessa", Luotonen toteaa. Hänen matkansa on ollut monipuolinen ja monivaiheinen, mikä on antanut syvän ymmärryksen niin lajin kuin seuratoiminnan eri ulottuvuuksista. 

Luotosen urapolku: valmennuksesta toiminnanjohtajaksi 

Luotonen on saanut kasvaa seurayhteisössä, joka on tarjonnut paitsi tärkeitä kokemuksia myös mahdollisuuden muovata oman näköisen urapolun. Hän aloitti valmennuspolkunsa apuohjaajana lukioaikana, ja vastuu on kasvanut siitä lähtien. Valmentajuuden ohella Luotonen on suorittanut liikunnanohjaajan perustutkinnon oppisopimuskoulutuksena ja tutustunut seuran hallintoon. 

"Valmistumisen lähestyessä seura tarjosi mahdollisuutta toiminnanjohtajan tehtäviin, jotka kiinnostivat hallinnollisesta näkökulmasta intensiivisten valmennusvuosien jälkeen. Olen päässyt syvemmälle seuran toimintaan ja oppinut paljon organisoinnista, hallinnosta sekä kehittämistyöstä", hän kertoo. 

Siirtyminen toiminnanjohtajan rooliin on Luotoselle uusi ja odotettu askel. "Odotan innolla uusia kokemuksia, kohtaamisia ja projekteja, mitä toiminnanjohtajan tehtävä tuo mukanaan.”  Hän näkee rooliin liittyvät haasteet myönteisinä mahdollisuutena kehittyä ja kasvaa.  

“Uusien asioiden opettelemisen voi nähdä myös haasteena, sillä sisäistettävää sekä oppimista tulee varmasti paljon, mitä enemmän pääsee tutustumaan seuran toimintaan.” 

Uusia näkemyksiä ESLUn koulutuksista 

Luotonen on myös osallistunut ESLUn järjestämään Seura-Akatemia-koulutuskokonaisuuteen, josta hänelle on jäänyt mieleen erityisesti vinkit budjetoinnista, hyvän työsopimuksen sisällöstä, toimintaan vaikuttavista laeista ja työnantajan velvollisuuksista.  

"Koulutuksien opit ovat nostaneet esille asioita, mitä voisimme toimintaamme liittyen kehittää näillä osa-alueilla ja mitkä asiat ovat jo hyvin", hän toteaa. 

Yhteisöllisyys ja avoimuus kehityksen avaimina 

Luotosen visio tulevaisuuden seuran kehittämisestä perustuu avoimeen yhteistyöhön ja jatkuvaan kehittymiseen.  

"Seuratoiminta on jatkuvaa kehittymistä ja tulevaisuuden arviointia. Haluan olla toiminnanjohtajana tilanteen tasalla ja pitää seuramme mukana kehityksen virrassa unohtamatta kuitenkaan perinteitämme, arvojamme sekä juuriamme." 

Luotonen korostaa, että seurayhteisön jokaisen jäsenen viihtyvyys on keskeistä.  

“Haluan avoimen keskustelun kautta kuulla myös toiveita ja ideoita jäseniltämme toimintamme kehittämiseen. Yhteistyötä seuran jäsenten välillä ei voi koskaan olla liikaa”, hän lisää. 

Luotonen näkee, että seurassa on paljon hyvää, mutta myös parannettavaa. Hän aikoo pureutua mahdollisiin epäkohtiin ja edistää seuran laadun sekä käytännöllisyyden parantamista. 

Katse tulevaisuuteen ja oppimiseen 

Toiminnanjohtajan rooli tuo mukanaan uusia vastuualueita. Luotonen kokee, että tämä tarjoaa erinomaisen tilaisuuden laajentaa osaamistaan. Hän haluaa kehittää osaamistaan erityisesti taloushallinnossa, henkilöstöjohtamisessa ja seuratoiminnan eri osa-alueiden hallinnassa.  

"Toivon pääseväni erilaisiin koulutuksiin sekä verkostoitumaan muiden seurojen toimijoiden kanssa", Luotonen summaa. 

Luotosen tarina Keravan Voimistelijoiden parissa on inspiroiva esimerkki siitä, kuinka pitkäaikainen sitoutuminen ja monipuoliset roolit seuratoiminnassa voivat avata ovia uusiin haasteisiin ja kasvun mahdollisuuksiin. Toiminnanjohtajan roolissaan hän haluaa olla kehittämässä seuraa entistä avoimemmaksi ja yhteisöllisemmäksi paikaksi, jossa jokainen jäsen voi tuntea olonsa tärkeäksi. 

Teksti: Anna Hannula, ESLUn harjoittelija, liikunnanohjaaja AMK