Valikko 3 / 2025

Ikiliikkuja-viikko kannustaa ikääntyneitä liikkumaan

Nyt on hyvä hetki nostaa myös seurojen senioritoimintaa esiin, sillä Ikiliikkuja-teemaviikkoa vietetään 10.–16.3.2025. Kun iäkkäitä kannustetaan liikkumaan, on hyvä hetki pysähtyä miettimään myös kohderyhmää seuratoiminnan näkökulmasta. Mitä mahdollisuuksia tämä kasvava joukko voisi tuoda toimintaan? Ikiliikkuja-viikkoon voi osallistua monella tapaa esimerkiksi järjestämällä avoimet ovet -tapahtumia, organisoida liikuntatapahtuman, markkinoida kevään liikuntatarjontaa tai ottaa liikkumisen puheeksi iäkkään kanssa.

Ikääntyneet ovat yhä moninaisempi joukko. On paljon aktiivisia, osallistuvia ja moneen kykeneviä iäkkäitä, jotka haluavat toimia yhteisössä. Seuroilla on mahdollisuus laajentaa kaupungin tarjoamia palveluita.

Liikkuminen ei estä vanhenemista, mutta sen avulla säilytetään ja parannetaan lihasvoimaa, tasapainoa, liikkuvuutta ja kävelykykyä. Liikkuminen vahvistaa myös mielen hyvinvointia ja muistia sekä tarjoaa mahdollisuuden tavata muita ihmisiä.

Toiminnan järjestäminen voi sopia hyvin esimerkiksi seuroille, joilla on omia tiloja. Tilat ovat usein päivällä tyhjillään ja eläkeläisillä on silloin aikaa liikkua.

Tarjoamalla liikuntaa senioreille:

  • ohjaajien osaaminen monipuolistuu,
  • yhteistyö kunnan kanssa vahvistuu,
  • tilojen käyttöaste nousee ja
  • jäsenmäärä kasvaa.

Ideoita Ikiliikkuja-viikon toteutukseen

Liikunnallinen teemaviikko 10.–16.3.2025 tarjoaa tietoa ja vinkkejä arkiliikkumisesta sekä monipuolisia liikkumismahdollisuuksia senioreille. Liikunnallisen teemaviikon pääviesti on, että jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan liikkua.

Ikiliikkuja-viikkoon voi osallistua monella tapaa:

  • Järjestä avoimet ovet -tapahtuma tai tarjoa maksuton tutustumiskerta.
  • Organisoi liikuntatapahtuma.
  • Markkinoi liikunnallista kevätkurssia.
  • Ota liikkuminen puheeksi iäkkään kanssa.

Ikiliikkuja-materiaaleja voi hyödyntää oman Ikiliikkuja-viikon tai -tapahtuman viestinnässä. Sosiaalisessa mediassa on käytössä avainsanat #IkiliikkujaViikko #LisääVoimaaVuosiin. Tutustu materiaaleihin Ikäinstituutin verkkosivuilta.

Tutustu myös voitas.fi-verkkosivustoon. Sivuilta löydät ideoita liikkumiseen, videoita ja valmiita ohjelmia yli 65-vuotiaille, ammattilaisille ja ohjaajille.

Lähde: www.ikainstituutti.fi

Minttu Koivumäki

Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija