5.6.2020

Jyväskyläläinen Nina Peltonen johtamaan kolmivuotista urheiluseurahanketta. Hankkeessa on mukana kuusi lajiliittoa ja 11 liikunnan aluejärjestöä, mukaan lukien Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLU.

Suomessa on tänä päivänä paljon urheiluseuroja, joiden alaisuudessa harrastaa ja kilpailee vammaisia ja tukea tarvitsevia henkilöitä. Tältä osin on otettu valtava harppaus, kun verrataan tilannetta 20–30 vuoden takaiseen.

Siihen, että erityisryhmät tai yksittäiset vammaiset harrastajat olisivat urheiluseuroissa normi, ihan tyypillistä perustoimintaa, on kuitenkin vielä matkaa. Sen vuoksi tarvitaan toimivien käytäntöjen jakamista, esimerkin voimaa sekä tarvittavan informaation paketoimista tiiviiseen ja ymmärrettävään muotoon.

Tätä työtä tehdään seuraavan kolmen vuoden ajan Paralympiakomitean koordinoimassa ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Avoimet ovet -hankkeessa. Hanketta johtaa Nina Peltonen, joka siirtyy tehtävään Paralympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan suunnittelijan paikalta.

Ei vaikeaa tai pelottavaa

Avoimet ovet -hankkeessa Peltonen tulee työskentelemään paitsi urheiluseurojen myös lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Ajatuksena on, että vammaisurheilun ja erityisliikunnan osaamista olisi yksittäisten ruohonjuuritason seurojen ja Paralympiakomitean lisäksi yhä enemmän myös muilla urheilun ja liikunnan toimintakentän alueilla.

– Kun tietoa on entistä helpommin saatavilla ja osaamista aiheeseen löytyy yhä laajemmalta, huomataan suomalaisessa urheilussa, ettei vammaisten ja tukea tarvitsevien harrastajien mukaan ottamisessa lopulta ole kysymys mistään erityisen vaikeasta tai pelottavasta asiasta. Urheiluseurat voivat parhaimmillaan olla koko paikallisyhteisön yhteinen juttu, ja siihen kuuluu oleellisesti se, että seuran ovet ovat aidosti avoinna kaikille, Peltonen sanoo.

Yksi Avoimet ovet -hankkeen ensimmäisistä toimenpiteistä on julkaista alkusyksystä Avoimet ovet -tietopankki Paralympiakomitean verkkosivuston alaisuuteen. Tietopankkiin kootaan tiiviiseen ja helposti hyödynnettävään muotoon tiedot siitä, mitä kaikkea urheiluseuran on hyvä ottaa huomioon, kun ollaan joko aloittamassa toimintaa vammaisille ja tukea tarvitseville harrastajille tai kun ollaan kehittämässä olemassa olevaa toimintaa entistä ehommaksi.

Toinen tärkeä elementti Avoimet ovet -hankkeessa on Paralympiakomitean verkkosivustolla jo muutaman vuoden ajan toiminut Löydä oma seura -palvelu, johon kootaan ne urheiluseurat ja muut urheilu- ja liikunta-alan toimijat, joilla on valmiuksia ja halua ottaa mukaan toimintaansa vammaisia ja erityistä tukea tarvitsevia harrastajia. Tällä hetkellä palvelusta löytyy vajaat 450 toimijaa. Kolmivuotisen hankkeen päätteeksi tavoitteena on kasvattaa palvelun toimijamäärä 1200:aan.

RoPS näyttä esimerkkiä

Hankkeessa mukana olevat lajiliitot ja liikunnan aluejärjestöt ovat nimenneet hankkeeseen mukaan pilottiseuroja, jotka kootaan alueittain yhteen syksyllä. Mukana on seuroja, jotka ovat vasta käynnistämässä toimintaa erityisryhmille sekä sellaisia, jotka ovat jo tehneet hyvää työtä useamman vuoden ajan.

– Tarkoitus on saada hyvät käytännöt jakoon. Eri alueiden ja lajien toimijoilla on paljon opittavaa toisiltaan. Hankkeen edetessä mukaan voi tulla uusia seuroja ja vaikkei seura olisikaan hankkeessa mukana, voi tarvittavat tiedot toiminnan käynnistämiseen tai kehittämiseen hakea Avoimet ovet -tietopankin kautta, Peltonen sanoo.

Yksi Avoimet ovet -hankkeen alkuvaiheen pilottiseuroista on Rovaniemen Palloseura, jonka alaisuudessa on toiminut soveltavan jalkapallon ryhmä vuoden 2016 alusta saakka. Aluksi pelaajia oli kahdeksan, nyt parhaimmillaan jo 45.

Ryhmän synnyn taustalla ollut ja ryhmää alusta saakka valmentanut Sirpa Oiva sitoutti käynnistysvaiheessa mukaan RoPSin seurajohdon, Rovaniemen kaupungin erityisliikunnanohjaajan Katriina Merkkiniemen sekä paikallisen kehitysvammaisten asumisyksikön Kevätportin ohjaajan. Menestyksen siemenet oli kylvetty.

– Olemme saaneet mukaan myös hyvin paikallisia yrityksiä yhteistyökumppaneiksi. Se on tärkeää, koska peli- ja leirimatkat ovat niin pitkiä. Yhteydenotot ovat tulleet nimenomaan sponsoreilta meille päin. Moni on huomannut, mikä noste RoPSin soveltavalla jalkapallo on. He haluavat olla tukemassa sitä, että jalkapallo kuuluu kaikille, Sirpa Oiva sanoo.

Paralympiakomitean Nina Peltonen kokee, että hankkeen näkökulmasta hänelle on ollut suureksi hyödyksi mukana olo viimeisen vuoden ajan Olympiakomitean alaisessa Seurakehittäjien osaamisohjelmassa. Se on paitsi tarjonnut Peltoselle lisäoppia siitä, miten seuramaailma toimii, myös auttanut verkostoitumaan lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen seurakehittäjien kanssa. He tulevat yhdessä seuratoimijoiden kanssa olemaan avainasemassa Avoimet ovet -hankkeen onnistumisessa.

Avoimet ovet -hankkeen yhteistyötahot 

Liikunnan aluejärjestöt

  • Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu 
  • Hämeen Liikunta ja Urheilu 
  • Kainuun Liikunta 
  • Keski-Pohjanmaan Liikunta 
  • Keski-Suomen Liikunta 
  • Lapin Liikunta 
  • Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu 
  • Pohjanmaan Liikunta 
  • Pohjois-Karjalan Liikunta 
  • Pohjois-Pohjanmaan Liikunta 
  • Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu 

Lajiliitot 

  • Suomen Hiihtoliitto 
  • Suomen Palloliitto 
  • Suomen Salibandyliitto
  • Suomen Taekwondoliitto
  • Suomen Uimaliitto
  • Suomen Voimisteluliitto 

Näiden lisäksi hankkeessa tulee olemaan yhteensä noin 30 pilottiseuraa, jotka voivat olla myös sellaisista lajeista, joiden lajiliitto ei ole mukana hankkeessa. 

Lisätiedot:

Avoimet ovet -hankkeesta: Paralympiakomitea, seurakehittäjä Nina Peltonen, puh. 050 400 1532.
ESLUn toiminnasta: Sari Lähdesmäki, puh. 040 544 7771. 

Lähde: Paralympiakomitea