7.12.2021

Jekku-jänön-seikkailuviikko otettiin vastaan innostuneesti varhaiskasvatuksessa ympäri maan. Turun Moikoisten päiväkoti laittoi liikunnalliseen seikkailuun lisämausteeksi draamaa.

Marraskuussa vietetty Jekku-jänön seikkailuviikko sai aikaan liikettä varhaiskasvatuksessa kautta maan. Turun Moikoisten päiväkodista löytyy salillinen pieniä Jekku-jänöjä ja kettuja.

Lastenhoitajaa Pirjo Viitasta teema on innoittanut pukeutumaan koko viikon ajan jänöksi. Hänen mukaansa kampanjassa on ollut paljon kiinnostavaa tekemistä.

– Tikku-hahmot olivat nopeita tehdä värityskuvista ja niiden kanssa olemme tehneet näytelmän Kolme Jekkua. Lisäksi sanoitimme kolme tuttua lauluakin uudelleen Jekulle sopiviksi, Viitanen innostuu.

Ryhmä Salamat on aikaisemmin päivällä saanut itse suunnitella temppuradan saliin. Varhaiskasvatuksen opettaja Johanna Silvius on viettänyt Jekku-seikkailuviikkoa 2–4-vuotiaiden lasten kanssa koko viikon. Maanantaina ryhmä sai Jekulta kirjeitä ja seikkailukartan, joiden mukaan edetä.

– Alkuviikolla olimme metsässä, laitoimme lorukortit pussiin ja lauloimme Jekku-lorua. Torstaina harjoittelimme hienomotorisia taitoja askartelemalla jänönkorvia, joita sitten käytämme perjantaina, kun on Jekun suuri leikkipäivä. Kaikki materiaali on hyödynnetty, Silvius summaa.  

Lapset ovat Silviuksen mukaan olleet innoissaan Jekun seikkailuista ja hakeneet porukalla kadonnutta häntää. 

– Liikettä meillä on yleensäkin paljon, mutta nyt se on saanut erilaisia muotoja ja sitä on ollut iso osa päivästä, Silvius kertoo.

Seikkailuviikko marraskuussa

Kampanjaviikko ajoitettiin vuoden pimeimpään aikaan, jolloin ulkoilu voi jäädä vähemmälle. Tarkoitus oli osoittaa, että myös sisällä voi liikkua, vauhdikkaastikin.

– Sisätiloissa liikkuminen vaatii hieman enemmän suunnittelua, jotta liike saadaan kanavoitua oikealla tavalla. Toimme esiin helppoja tapoja liikkua rasittavasti, kuten pomppukisaa, tanssimista Jekku-jenkan tahtiin, temppuratoja ja häntäpallon heittelyä, Koivula kuvailee.

Pienetkään tilat eivät ole olleet este kampanjan toteutumiselle. Tarvittavat välineet ja materiaalit ovat olleet yksinkertaisia, joten jekkuilla on voinut niin perhepäivähoidossa kuin ryhmän omissa tiloissa päiväkodissa.

Kampanja liikuttanut ympäri maan

Kampanjaan ilmoittautui mukaan 900 varhaiskasvatusyksikköä, joissa on yhteensä 54 000 lasta.

– Tavoitteena oli erityisesti lisätä vauhdikasta liikettä sisätiloissa, sillä reipasta aktiivisuutta päivään tarvitaan edelleen lisää, Lisää liikettä -hankkeen varhaiskasvatuksen asiantuntija Virpi Koivula Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUsta kertoo.

Viimeisimmän PIILO-tutkimuksen mukaan varhaiskasvatusikäisistä lapsista suuri osa liikkuu suositeltavat kolme tuntia päivässä, mutta reipasta liikuntaa saisi olla enemmän.

Jekku-kampanjaa on toteutettu aktiivisesti ympäri Suomea, mikä näkynyt myös sosiaalisessa mediassa. Varhaiskasvatusyksiköt ovat julkaisseet tunnuksella #jekkujänö satoja kuvia omista seikkailuistaan.

– On ollut riemastuttavaa nähdä, kuinka aktiivisesti ja monella tavoin kampanjaa on hyödynnetty eri yksiköissä, Koivula toteaa.

 Jekku-jänön seikkailuviikon on järjestänyt Liikunnan aluejärjestöt osana Lisää liikettä -hanketta. Siihen on saatu avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Kampanjamateriaalit ovat edelleen ladattavissa Liikunnan aluejärjestöjen sivuilta.

Teksti: Maija Arosuo
Kuvat: Aras Jarjis