15.11.2023
Liikunnan aluejärjestöjen suunnittelemaa Jekku-jänön seikkailuviikkoa vietettiin varhaiskasvatuksessa ympäri Suomea marraskuun alussa (6.-10.11.2023). Seikkailuviikolla harjoiteltiin liikkumis-, käsittely- ja tasapainotaitoja yhdessä Jekku-jänön kanssa sekä kerättiin onnistumisen porkkanoita. Kampanjaan ilmoittautui mukaan yli 1 200 päiväkotia, 14 000 varhaiskasvattajaa ja upeasti yli 60 000 varhaiskasvatusikäistä lasta.
Varhaiskasvatusikä on motoristen taitojen kehittymisen kulta-aikaa. Liikunnan aluejärjestöjen Jekku-jänö-seikkailuviikon tavoitteena oli lisätä liikettä varhaiskasvatukseen sekä innostaa lapset ja varhaiskattajat liikkumaan yhdessä Jekku-jänön kanssa.
– Seikkailuviikko oli mahdollista toteuttaa jo kolmannen kerran Jekku-jänö-materiaalien pohjalta. Edellisinä vuosina Jekku-jänön seikkailuviikoilla on liikuttu niin sisällä kuin ulkona. Tänä vuonna halusimme kannustaa motoristen taitojen harjoitteluun hauskalla ja lapsia innostavalla tavalla. Motoriset perustaidot tulisi oppia ennen kouluikää ja taidot kehittyvät vain liikkumalla, kokeillen ja itse tehden. Taidon vakiintuminen vaatii runsaasti toistoja. Tämän vuoksi lapsella tulisi olla päivittäin mahdollisuus liikkumiseen ja taitojen harjoitteluun. Jekku-jänön kanssa harjoittelu on hauskaa, kertoo Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, ESLUn ja Lisää liikettä -hankkeen asiantuntija Virpi Koivula.
Jekku-jänö tempaisee mukaan liikkumaan
Raahelaisessa Antinkankaan päiväkodissa liikkuminen on luonnollinen osa päivän toimintaa. Yksikössä käydään päivittäin ulkoilemassa omassa pihassa, ja ryhmät pyrkivät tekemään viikoittain myös liikunnallisen metsäretken. Lisäksi jokaisella ryhmällä on käytössä päiväkodin oma pikkusali sekä salivuoro koulun puoleisessa isossa salissa kerran viikossa.
– Pyrimme mahdollisuuksien mukaan aina liikuttamaan lapsia. Varsinkin isommat lapset ovat useasti kyselemässä päästäisiinkö pikkusaliin tekemään temppurataa, toteaa varhaiskasvatuksen opettaja, varajohtaja Rosalia Leinonen.
Jekku-jänö on tuonut mukavan lisän Antinkankaan lasten päiviin, ja lasten lisäksi myös varhaiskasvattajat ovat ottaneet Jekku-jänön innolla vastaan.
– Olemme osallistuneet useampaan Jekku-jänön seikkailuviikkoon. Olemme muun muassa lukeneet lorukortteja, tehneet Jekku-jänön korvat ja tietenkin liikkuneet Jekku-jänön kanssa. Olemme ottaneet toimintaa mukaan jumppa- ja aamuhetkiin, siirtymätilanteisiin sekä muihin yhteisiin tapahtumiin. Jekku-jänö on hyvä tapa tuoda lapsille esiin liikunnan riemua, kertoo Leinonen.
Aikuisten liikkumisen malli on tärkeää
Myös Imatralla sijaitsevassa Tainionkosken päiväkodissa varhaiskasvattajat lähtevät avoimin mielin lasten kanssa liikkumaan ja liikunta on osa perustoimintaa. Ei ole tavatonta, että päiväkodin pihalla näkyy aikuisia kiipeilytelineissä tai liukumäessä. Ajatuksena on, että aikuinen motivoi omalla toiminnallaan lapsia liikkeeseen ja kokeilemaan eri taitoja.
– Olemme aiempinakin vuosina osallistuneet Jekku-jänön seikkailuviikolle, ja tänä vuonna Jekku-jänö-hahmo oli ensimmäistä kertaa viihdyttämässä lapsia koko viikon ajan. Teimme ulos qr-koodeja, joiden alta löytyy näyteltyjä leikkejä ja toimintoja, joita tutkittiin yhdessä Jekku-jänön kanssa. Pihalla leikittiin tuttuja perinneleikkejä sekä harjoiteltiin erilaisia käsittelytaitoja esimerkiksi pallon kanssa. Perjantai huipentui jumppasaliin yhteiseen tanssipajaan, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja Henna Viuhkonen.
– Lapset ovat odottaneet Jekku-jänöä joka päivä. Jekku on saanut paljon haleja ja huomiota. Vähitellen myös hitaasti lämpenevät lapset ovat lähteneet mukaan liikkumaan. Jekku-jänön suosio on kasvanut niin paljon, että suunnittelimme jatkavamme seikkailuviikkoa myös tulevina viikkoina, iloitsee Viuhkonen
Maksuttomat Jekku-jänön materiaalit on laadittu aluejärjestöjen varhaiskasvatuksen liikunnan asiantuntijoiden toimesta ja kuvituksesta on vastannut Kirsi Tapani. Kaikki Jekku-jänö materiaalit ovat maksuttomia ja ladattavissa Liikunnan aluejärjestöjen sivuilta: www.liikunnanaluejarjestot.fi
Alle kouluikäisten liikuntasuosituksen kiteytys: Vähintään kolme tuntia liikkumista joka päivä.
- Alle 8-vuotiaiden lasten päivään pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa, joka koostuisi kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta.
- Yli tunnin istumisjaksoja tulee välttää ja lyhyempiäkin paikallaanoloja tauottaa lapselle mielekkäällä tavalla.
- Lapselle tulee antaa mahdollisuus myös rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.
- Perhe on tärkeä roolimalli, koska kotoa saadun mallin perusteella lapset voivat oppia, että liikkuminen kuuluu arjen rutiineihin.
Teksti: Minttu Koivumäki, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, Lisää liikettä -hanke
Kuva 1: Liikunnan aluejärjestöjen Jekku-jänö ilahdutti lapsia Etelä-Savon alueen päiväkodeissa. Etelä-Savon liikunnan asiantuntijat sparrasivat samalla Liikkuva varhaiskasvatus -toiminoissa. Kuva: Anna Parta
Kuva 2: Tainionkosken päiväkodissa Imatralla liikuttiin ja riemuittiin koko viikko Jekku-jänön kanssa. Kuva: Tainionkosken päiväkoti
Kuvat 3 ja 4: Mäntsälässä Jekku-jänö liikutti perheitä muun muassa toiminnallisessa vanhempainillassa. Kuva: Satu Karjalainen
Liikunnan aluejärjestöt haluavat olla tukena lisäämässä alle kouluikäisten lasten fyysistä aktiivisuutta ja kehittämässä aktiivisempaa varhaiskasvatuspäivää. Jekku-jänön kampanjan toteutti Liikunnan aluejärjestöjen Lisää liikettä -hanke, johon olemme saaneet avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. www.liikunnanaluejarjestot.fi