Kehollisuus ja liike lapsen oppimisen välineinä

”Mitä sä teet?” ”Mä leikin!”

Usein me aikuiset ajattelemme, että lapsi vain leikkii. Kuitenkin lapselle leikki on oppimista, mikä auttaa ymmärtämään uusia asioita. Tekeminen, harjoitteleminen ja kokeileminen ovat lapselle oppimisen tapoja. Aikuisille oppiminen merkitsee tietämistä, jolloin me erottelemme leikin ja oppimisen toisistaan.

Oppiminen ei ole muusta kehityksestä irrallinen osa. Voidaan ajatella, että kehitys on oppimisen yksilöllinen polku, joka jokaisella lapsella etenee omalla yksilöllisellä tavalla. Vaikka oppimisen perusta on aivoissa, on se silti aina ympäristösidonnaista. Aikuisten tehtävänä on luoda mahdollisimman suotuisat olosuhteet lapsen luontaiselle oppimiselle.

Liikkuminen edesauttaa oppimista ja aivojen aktiivisuutta. Aktiivinen liikkuminen tukee osaltaan uusien hermosolujen syntymistä sekä viestin kulkua hermosolujen välillä. Liikkuminen edistää aivojen muovautuvuutta ja sitä kautta uusien tietojen ja taitojen omaksumista. Riittävän levon ja unen aikana hermosoluverkosto puolestaan järjestyy suotuisaksi.

”Istupa nyt siinä paikallasi ja kuuntele tätä kirjaa!”

Meillä jokaisella on oma tapamme oppia. Niin lapsilla kuin aikuisilla on omia tiedon omaksumiseen, keskittymiseen ja tiedon käsittelyyn liittyviä mieltymyksiä. Lapsella kehitys etenee liikkeen kautta puheen ja siitä edelleen ajattelun kehittymiseen. Tiedon omaksumisessa keskeisessä roolissa ovat aistit.

Tiedon omaksumiseen vaikuttavat neljä aistia: näkö- (visuaalinen), kuulo- (auditiivinen), tunto- (taktiilinen) ja liikeaisti (kinesteettinen). Kinesteettinen aistimieltymys, jossa tietoa omaksutaan kokemalla, tekemällä ja tuntemalla kehittyy ihmisellä ensimmäisenä. Sitä seuraa taktiilinen aistimieltymys, jossa tiedon omaksuminen perustuu kosketukseen ja käsillä tekemiseen. Lapselle kosketus ja liike, asioiden konkreettinen kokeminen ovatkin täten oppimisen lähtökohtana. Käsitteellinen ja teoreettinen ajattelu kehittyvät vasta myöhemmin.

Kuinka usein me aikuiset kuitenkin sorrumme alussa olleeseen kehotukseen? Visuaalinen ja viimeisenä kypsyvä auditiivinen aistimieltymys kehittyvät vasta alakouluiässä. Tuolloinkin useimmilla lapsilla kinesteettinen ja taktiilinen aistimieltymys säilyvät edelleen vahvasti mukana ja kaikenikäisillä oppilailla on tarve liikkua opiskellessaan. Tutkimusten mukaan kouluikäisistä lapsista alle 30 prosenttia oppii parhaiten kuuntelemalla ja vain 40 prosenttia on taipumuksiltaan visuaalisia. Nähdäänhän meilläkin yhä useammin luentosaleissa ja koulutuksissa neulovia tai vihkon reunaan piirteleviä aikuisia keskittymiskykynsä parantamiseksi.

”Mennään metsään!”

Toiminnallisuus on ensisijaisesti fyysistä toimintaa, joka sisältää aina myös tiedollisia, emotionaalisia ja sosiaalisia elementtejä. Usein luonto helpottaa toiminnallisuuden toteuttamista. On paljon helpompi oppia kuusen ja männynkävyn ero konkreettisesti käpyjä kosketellen kuin vain kirjasta kuvia katsellen. Luonnossa liikettä kaipaava lapsi saa käyttää kehoaan vapaammin ja vaihtaa vapaasti asentoaan. Lapsella on luontainen kiinnostus asioiden tutkimista ja luontoa kohtaan. Miksi muurahaispesässä kaikki muurahaiset kulkevat eri suuntiin, tai miten linnut pystyvät pussaamaan, kun niillä on niin kova nokka, ovat autenttisia lasten esittämiä kysymyksiä luontoretken yhteydessä. Näitä kysymyksiä ei välttämättä pöydän ääressä istuessa synny. On myös tutkittu, että mitä enemmän lapsi leikkii luonnossa, sen parempi keskittymiskyky tällä on. Lapsi siis tarvitsee liikettä oppiakseen istumaan paikoillaan.

Teksti: Ira Liuski, KM, asiantuntija, lasten liikunta, soveltava liikunta, Kainuun Liikunta ry

Tekstin pohjana on käytetty seuraavia kirjallisuuslähteitä:
Hujala, E. & Turja, L. (toim.) 2017. Varhaiskasvatuksen käsikirja. Juva: PS-Kustannus.
Huotilainen, M. & Peltonen, L. 2017. Tunne aivosi. Helsinki: Otava.
Jaakkola, T. & Liukkonen, J. & Sääkslahti, A. (toim.) 2017. Liikuntapedagogiikka. Juva: PS-Kustannus.
Jantunen, T. & Lautela, R. (toim.). 2011. Lapsilähtöinen esiopetus. Helsinki: Tammi
Kornqvist, E-L. & Kumpulainen, K. (toim.) 2011. Lapsuuden oppimisympäristöt. Eheä polku varhaiskasvatuksesta kouluun. Helsinki: WSOYpro.
Prashnig, B. 2000. Erilaisuuden voima. Opetustyylit ja oppiminen. PS-kustannus.

Lisää liikettä -hanke on Liikunnan aluejärjestöjen yhteinen valtakunnallinen hanke. Kehittämistyön päämääränä on edistää liikuntamyönteistä toimintakulttuuria sekä fyysisen aktiivisuuden suositusten toteutumista varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Hankkeeseen olemme saaneet tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä.