Haluatko kehittää itseäsi? Onko haaveissasi ollut liiketalouden perustutkinto? Haluatko suorittaa tutkinnon työsi ohessa? Rastor-instituutissa on mahdollista opiskella liikunta- ja urheilualan ammattilaisille räätälöidyssä liiketoiminnan perustutkintoon (merkonomi) johtavassa koulutusohjelmassa. Tutkinto toteutetaan aikuisten ammatillisena näyttötutkintona omien työtehtävien kautta. Osaamisen kehittämistä täydennetään koulutuspäivillä ja aiheeseen liittyvillä oppimistehtävillä.

Sinustako seuraava sporttimerkonomi?

Urheilujärjestössä ja -seurassa toimiminen vaatii ammattitaitoa sekä määrätietoista otetta kehittää organisaation toimintaa haluttuun suuntaan. Usein pienen joukon harteilla on suuri vastuu koko toiminnasta. Sporttimerkonomitutkinto on suunnattu urheilujärjestöjen, -seurojen ja kuntien työntekijöille, ammattiurheilijoille sekä yrittäjille.

Koulutuksen aluksi kartoitetaan opiskelijan oma osaaminen ja laaditaan henkilökohtaiset suunnitelmat osaamisen kehittämiselle. Koulutuksessa perehdytään muun muassa talouteen, asiakaspalveluun, myyntiin, markkinointiin ja viestintään.

Opiskelijalla ei saa olla aikaisempaa tutkintoa liiketalouden alalta (merkonomi, tradenomi tai KTM).

Koulutuspäivien teemoja

Asiakaspalvelu 

  • Palvelun konseptointi ja tuotteistaminen eli kaupallistaminen
  • Erilaisten asiakkaiden tarpeiden ja odotusten ymmärtäminen

Työyhteisössä toimiminen ja viestiminen

  • Vuorovaikutustaidot

Tuloksellinen toiminta ja kannattavuus

  • Talouden peruskäsitteet: myyntikate, liikevaihto, muuttuvat ja kiinteät kulut
  • Palveluiden hinnoittelu ja kannattavuus, kustannusten muodostuminen
  • Toiminnan kannattavuuden seuranta

Markkinointi

  • Markkinointi ja myynnin apuvälineet
  • Markkinointiviestinnän suunnittelu ja toteutus
  • Tärkeät viestintäkanavat, mm. digitaalinen markkinointi ja kotisivut, paikallismarkkinointi

Tapahtumatuotanto

  • Urheilutapahtumien järjestäminen
  • Tapahtuman budjetin laatiminen
  • Yhteistyökumppaneiden etsiminen

Tietotekninen osaaminen ja kielitaito

  • Word, Excel, PowerPoint
  • Kielitaito: englanti, ruotsi

Kesto

Tutkinnon suorittaminen kestää noin 1,5 vuotta. Kesto vaihtelee yksilöllisesti opiskelusuunnitelman mukaisesti. Koulutus sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä, verkko-opiskelua ja työssäoppimista. Koulutusmuoto riippuu opiskelijan nykyisestä osaamisesta ja ammatillisesta kokemuksesta.

Osallistumismaksu

Koulutus on maksuton.

Ilmoittautuminen

Katso Sini Savolaisen ajatuksia sporttimerkonomikoulutuksesta

Palautteita

Oli kivaa, että tehtävät tehtiin ryhmissä eikä yksin.

Ryhmän aktivoiminen on oikea tapa opettaa aikuisia.

Hyvää tietoa kouluttajalta ja sovellettu seuratyöhön.

Loistava kouluttaja, ilmapiiri oli rento ja valmentaja osasi puhua asioista mielenkiintoisesti.

Kouluttajalla homma hanskassa ja heräsi hyvää keskustelua ja sai ajatuksia omaan toimintaan.

Erittäin hyviä asioita, joita pystyy viemään käytäntöön.

Rastor-instituutti järjestää koulutusohjelman yhteistyössä Faros & Com Oy:n ja ESLUn kanssa.

Sporttimerkonomikoulutuksen esite